*

Miikka Keränen Politiikkaa lappilaisittain vihreänä.

Kaikki blogit puheenaiheesta Lappi

Matkalla Pohjoisessa

Minulle tarjoutui tilaisuus päästä kiertämään Suomen pohjoisimmat osat, kun Kokoomusbussi – kampanja saavutti Lapin. Kolmen ja puolen päivän reissu oli yli 1700 kilometrin mittainen, ja siihen sisältyi osaltani 16 kuntaa. Bussi pysähtyi myös niissä kahdessa Lapin kunnassa, jossa Kokoomuksella ei ole kuntavaaliehdokkaita. Kotiin Rovaniemelle tulin lauantaina päivällä, josta bussi jatkoi vielä Meri-Lappiin.

Maksuton ehkäisy lappilaisnuorille

Abortti oli yksi Rovaniemen kevään keskustelunaiheista. Lapin ylioppilasteatteri käsitteli aihetta esityksessään “84 päivää” ja puoluerajat ylittänyt kuntalaisaloite maksuttomasta ehkäisystä jätettiin kaupunginvaltuustolle. Moni sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyvä asia on kuitenkin siirtymässä maakuntatasolle, joten asiasta pitää puhua koko Lapin yhteisenä. Lapissa tuleekin tulevaisuudessa mielestäni tarjota maksuton ehkäisy kaikille nuorille.

Valtava paasaus pakkoruotsista

Esipuhe: Tämä kirjoitus sisältää tajunnanvirtaista jaarittelua sekä myös on todella pitkä,  ja käyn tässä läpi omia kokemuksiani ruotsin opiskelusta, alueellisesta kielikokeilusta sekä poliittisia ideoitani pakkoruotsin ja siihen liittyvän byrokratian muuttamiseksi valtakunnallisella tasolla. Ei kannata tuhlata aikaa tämän lukemiseen jos aihe ei kiinnosta tai pakkoruotsin pysyttäminen ennallaan on lukijalle niin ison tunnelatauksen ahtama asia että ei koe käymään siitä hedelmällistä keskustelua.

Aloitetaan:

Liikenne edellyttää tulevaisuudessakin toimivia teitä

Liikenne- ja viestintäviraston julkistama liikenneverkkoselvitys toimi keskustelunavauksena, vaikka sen toteuttaminen kohtasikin perustellusti vastustusta. Liikkuminen on elintärkeää, tiet kansallisomaisuutta ja kaavailtu maksujärjestelmä epäoikeudenmukainen ja eriarvoistava. Maanteillä liikenneverkon korjausvelka kasvaa koko ajan. Autoilijoilta saadaan verotuloina yli 7 miljardia euroa vuodessa, mutta tämä ei mene tiestön korjaamiseen. Tällä hallituskaudella liikenneverkkojen korjausvelka ei kasva, sillä korjausvelkaa lyhennettiin 600 miljoonan euron ohjelmalla.

Metropolialue imaisee asumistukien lisäksi myös T&K tuet

Tulonsiirroista keskusteltaessa keskitytään hyvin usein puhumaan ainoastaan valtionosuusjärjestelmän tasauksesta. Helsingin Sanomatkin on usein esittänyt, että Uusimaa elättäisi muuta maata. Nostin itse taannoin esille tulonsiirroista asumistuen, josta suuri osa kohdentuu metropolialueelle. Tässä blogikirjoituksessani käsittelen tutkimus- ja kehittämisrahoitusta.

Kiinan kieleen panostettava kouluissa

Suomen Uutiset kertoi 01.02.2017 perussuomalaisten kansanedustajan Ville Tavion ehdottaneen kiinalaisille ajo-oikeutta Suomessa matkailuelinkeinon edistämiseksi. Tällä hetkellä kiinalaismatkailijat eivät voi ajaa autolla Suomessa, koska kiinalainen ajokortti ei käy Suomessa ajamiseen. Asia on sikäli merkittävä, että kiinalaiset tuovat venäläisten jälkeen eniten rahaa Suomeen (jopa 343 miljoonaa euroa vuonna 2015).

 

Lapin kulta ja kullankaivajat tarvitsevat lisäsuojelua

Osallistuin viikonloppuna puhujana Lapin Kullankaivajain Liiton perinteiselle laivaseminaarille. Viime vuonna tapahtui paljon positiivisia asioita perinteisen kullankaivuun suhteen, kun hallituksen normitalkoot ulotettiin kaivoslakiin. Kesällä voimaan tulleet muutokset ovat sujuvoittaneet kullanhuuhdontaa ja keventäneet lupamenettelyjä. Huuhdonta-alueiden enimmäispinta-ala palautettiin viidestä hehtaarista seitsemään ja huuhdontaluvan voimassaoloaikaa pidennettiin kolmesta vuodesta kymmeneen.

Poliisille lisää määrärahoja

Poliisille lisää rahaa

      Poliisi on hyvä kaveri. Suomalainen arvostaa ja luottaa polisiin.

Suomi on turvallinen maa ja sellaisena me haluamme sen pysyvänkin. Viime aikoina suomalaiset ovat olleet huolestuneita poliisin määrärahojen vähentymisestä. Lapissa on pitkiä huikosia, joissa poliisia ei näy mailla eikä halmeilla. Turvattomuus on lisääntynyt.

Lappi ei ole koko Suomen brändi

Seuraan paraikaa Helsingin kaupunginvaltuuston keskustelua Guggenheim -museosta. Surffailuni lomassa törmäsin Jörn Donnerin väitteeseen, että sata poroa voisi tuoda Helsinkiin enemmän turisteja kuin uusi museo. Porot tuskin pääkaupungin sykkeessä viihtyisivät, mutta vielä huonommin sinne istuu kuitenkin lappilainen matkailubrändi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä