Miikka Keränen Politiikkaa lappilaisittain vihreänä.

Kaikki blogit puheenaiheesta Saattohoito

Saattohoitoyksikkö suljetaan kun hoitoa pitäisi kehittää koko maassa

Huhtikuun lopulla saimme tietää, että Turussa sijaitseva saattohoitoon erikoistuneen Karinakodin toiminta joudutaan ajamaan alas talousongelmien takia. On epätodellinen olotila. Siis elämän loppuvaiheen hoitoon erikoistuneen yksikön osaaminen ajetaan alas, lopetetaan. 25-vuoden aikana kertynyt tieto-taito hajautuu jonnekin, mutta minne?

Lääkäri Juha Hänninen Exitus ry:n hallituksen jäseneksi

Suomen eutanasiayhdistyksen Exitus ry:n hallituksen kokoonpano täydentyi Helsingissä pidetyssä kevätkokouksessa 25.4.19 kun lääkäri Juha Hänninen valittiin hallitukseen meneillään olevalle toimikaudelle 2019-2020 lääketieteelliseksi asiantuntijaksi.

Oulun kaupunginsairaalan saattohoito-osasto A2:sta kysymyksiä ja vastauksia

Oulun kaupunginsairaalan osasto A2 on palliatiivisen hoidon ja saattohoidon osasto. Olen saanut huolestuttavaa viestiä kyseisen osaston tilasta. Kysyin siis Oulun kaupungin vastaavilta virkamiehiltä asiasta. Alla kysymykset vastauksineen.

Kysymys: "Millainen hoitajamitoitus Kaupunginsairaalan saattohoito-osastolla A2 on? On tullut viestiä, että siellä on liian kiire hoitaa potilaita."

Kaikki ovat nyt vanhusten ja sairaiden kavereita! Näkyykö hallitusohjelmassa?

Kun seurasi alkuvuonna eduskunnassa käytyä keskustelua vanhustenhoidon tilasta niin voi sitä ihmettelyä ja järkytystä mitä kansanedustajat esittivät. Kukin vuorollaan puheli kauniisti. Tuotiin esille pahoja esimerkkejä ja kokemuksia kuinka huonosti asiat ovat. Päiviteltiin kuinka voi olla näin. Kyseltiin, eikö vanhukset ja sairaat ansaitse parempaa kun ovat ikänsä veroja maksaneet.

Lämmin kiitos saattohoidon edelläkävijä Terhokodille 

Yliopistossa opiskeluaikoina työskentelin hoitajana vanhustenosastolla, jossa myös sain ensimmäiset kosketukset kuolevan ihmisen hoitoon. Silloin opin, että yksin jääminen ja sen tuoma turvattomuus ovat yksi suurimpia vanhusten ja vakavasti sairaiden ihmisten huolenaiheita. Hoitajana olen monta kertaa ollut lähes sanaton, kun ihminen odottaa ja kaipaa vuodesta toiseen läheisiään vierailemaan. Kaikilla ei ole edes ketä odottaa. En tiedä kumpi oli surullisempi tilanne. Se, että ketään ei ole vai se, että kukaan ei ehdi tai välitä tulla.

Hallitus pakenee vastuuta saattohoidon rahoituksessa

Eutanasiaa vastustavat hallituksen jäsenet ovat tekopyhiä teeskentelijöitä. Saattohoito on maan hallituksen asia. Elämän kannalta niin isoa kysymystä ei voi jättää kunnille ja omatunto puhtaana puhua elämän kunnioittamisesta. Saattohoitovastuu yksinään kuntien käsissä luo rumia ja julmia tilanteita, joissa on paljon kärsimystä. Hallitusta ei oikein huvita tehdä päätöksiä saattohoitoon liittyvän rahoituksen turvaamiseksi.

Eduskunta äänesti eutanasiasta, mutta ei lopullisesti sitä kieltänyt.

Olen kolmenkymmen vuoden sairaanhoitajan työn kautta hoitanut monenlaisia ihmisiä. Hyvin sairaita. Olen saattanut kuolemaan lukuisan määrän ihmisiä. Heitä on hyvin paljon. Olen nähnyt ja kokenut hyvin monenlaista kuolemaa. Niin kaunista ja rauhallista, mutta myös hyvin raadollista ja tuskallista. On hyvä, että nyt asioita käydään tarkasti läpi.

Kun eduskunta äänesti eutanasia-kansalaisaloitteesta, niin eutanasian vastustajat jopa "ilakoivat aloiteen hylkäämisestä" ja monet mediat uutisoivat, että eutanasia hylättiin. Asia ei ole aivan niin.

Eduskunnan päätös eutanasiasta pettymys, mutta toivoakin on.

Eduskunnan päätös torpata eutanasia kansalaisaloite oli pettymys, mutta jokseenkin odotetun kaltainen. Sosiaali-ja terveysvaliokunta kuuli lukuisan määrän asiantuntijoita ja myös Exitus ry:n kantaa kysyttiin. Yhdistys antoi laajan ja perusteellisen lausunnon asiasta. Kaiken kaikkiaan valiokunta kuuli merkittävän määrän asiantuntijoita. Jopa poikkeuksellisen suuren määrän.

Elämä voittaa!

Eduskunta äänesti tänään elämän ja kuoleman väliltä. Kansanedustajien enemmistö (129-59) päätti kunnioittaa ihmiselämää. Kansalaisaloite eutanasiasta hylättiin. Sen sijaan peräänkuulutettiin saattohoidon tarvetta.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta esitti yksimielisesti lakiesityksen hylkäämistä. Vaa'assa painoivat asiantuntijoiden lausunnon ja muiden maiden esimerkit siitä, mihin eutanasialaki on johtanut.

Eutanasialle hyvät perustelut. Ihan kaikessa ei voida auttaa.

Lääkäriliitto vastustaa jyrkästi lakia eutanasiasta. Lääkäriliitto korostaa saattohoidon ja palliatiivisen hoidon merkitystä kuolevan potilaan hoidossa. Edustamani yhdistys Exitus ry myös korostaa saattohoidon merkitystä ja pitää sitä ensiarvoisen tärkeänä asiana. Saattohoito ja eutanasia eivät ole kuitenkaan asioita, mitkä kilpailisivat keskenään. Molempia tarvitaan. Aina hyväkään saattohoito / palliatiivinen hoito ei auta kärsivää ihmistä. 

Hyvä, että asiasta keskustellaan. Kansalaiskeskustelua aiheen piirissä juuri nyt tarvitaankin.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä