Miikka Keränen Politiikkaa lappilaisittain vihreänä.

Kaikki blogit puheenaiheesta Maksuton toisen asteen koulutus

Tieto muuttuu, mutta miten nopeasti?

Viime viikkoina keskustelu toisen asteen maksuttomasta koulutuksesta on nostanut taas päätään. Asiaa edistävä kansalaisaloite keräsi noin 25 000 allekirjoitusta parin viikon aikana, kun aine nousi taas julkiseen keskusteluun sosiaalisen median saattelemana. Aloite etenee eduskunnan käsittelyyn saatuaan nyt riittävän määrän allekirjoituksia.

Kun mikään ei riitä, on kansalaisaloitteen paikka

Perustuslaki edellyttää. Eduskuntapuolueet kannattavat. Kustannukset ovat vaatimattomia. Tulokset olisivat tärkeitä ja välttämättömiä. Silti mitään ei näytä tapahtuvan. Maksuton toisen asteen koulutus on kaikkea tätä, mutta jostain silti kiikastaa. Kun mikään ei riitä, on kansalaisaloitteen paikka.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä