*

Miikka Keränen Politiikkaa lappilaisittain vihreänä.

Kaikki blogit puheenaiheesta Ilmastokriisi

Ilmastonmuutoksen ainoa hyöty

Anne Berner (kesk) testasi jälleen suomalaisten leukaperiä kertoessaan Ylelle, että ilmastonmuutos on Suomelle mahdollisuus. Ja kyllä, minulla ainakin loksahti leuka tuollaisen lausunnon jälkeen. Eihän kukaan voi tosissaan väittää, että koko ihmiskunnan suurin ongelma voisi olla piskuiselle Suomelle hyvä asia?

Sodanjulistus hiiltä vastaan - Amerikkalaista puhdasta voimaa

Tänään Obama julisti Clean Power Plan:in. Kyseessä on energiapolitiikkasuunnitelma, keskittyen sähköntuotantoon. Amerikan sähköntuotantoon sisältyy suurin osa CO2-päästöjä, noin kolmannesosa.

Yhdysvallat ovat vastuussa toiseksi suurimmista CO2-päästöistä maailmassa, mutta ovat yksiä pahimpia saastuttajia per capita. Joulukuussa Pariisissa päätetään Kioto-protokollan seuraajasta ja Obaman suunnitelma on tärkeä siinä mielessä että näin mallia näyttämällä voidaan painostaa köyhempiä maita kuten Kiina ja Intia leikkaamaan päästöjään.

Ilmasto’realismista’, datasta ja kirsikoiden poiminnasta – Osa 2: UAH

Blogisarja jatkuu ja tässä osassa käsitellään jälleen kerran sateliittilämpötilamittausdataa. Tällä kertaa UAH (eli University of Alabama Huntsville jonka mukaan data on nimetty) on analyysissa ja sitä verrataan RSSin dataan.

Data alkaa myös vuodesta 1978 ja on vapaasti saatavilla täältä

http://vortex.nsstc.uah.edu/data/msu/v6.0beta/tlt/

Suomi tarvitsee energiaremontin

Energia-ala on murroksessa. Älykkään energiakäytön ratkaisut edistyvät nopeasti ja uusiutuva energia on tehnyt läpimurron. Ilmastonmuutos voidaan torjua, jos tartumme jo tänään mahdollisuuteen ja aloitamme määrätietoiset toimenpiteet fossiilisista polttoaineista luopumiseksi.

 

Pysyin pystyssä - ilmaston lämpenemisestä huolimatta!

Eilen illalla ulos koiran kanssa niin kuin jokainen säädyllinen koiranomistaja. Inhottava suojasää oli hetkessä muuttanut pihani vaaralliseksi jäiseksi liukumäeksi. Puoliksi lumipenkassa taiteillen selvisimme tielle. Lenkki tuli tehtyä ja pystyssä pysyin, vaikka täysin pitävää askelta ei tullut otettua yhtäkään edes tasaisella pyörätiellä. Onneksi joka päivä tasapainoilen suksilla ja osaan liukua näppärästi.
Kuinkahan moni vanhus taas päätyi sairaalaan iskettyään kallonsa ja lonkkansa mäsäksi jäähän? Vielä useampi varmaan jäi kotiin rappeutumaan, kun ulos ei voi mennä.

Mikä on raparperin hiilijalanjälki?

Oras Tynkkysen kirjan Pieni maailmanpelastusopas innoittamana muutama ajatus raparperin ilmastoystävällisyydestä ja muustakin ystävällisyydestä.

Kirjassa on hyvin kirjoitettu sivuilla 182-193 siitä, mistä muutenkin on uutisoitu yhä enemmän, että ihmisten ruokavalinnoilla on suuri merkitys ilmastokriisin torjunnassa. Sivun 185 kaaviossa on useita erilaisia ruoka-aineita ja niiden hiilijalanjälkiä. Brasilialainen naudanliha tuottaa 41 kg päästöjä 1 kiloa syötävää kohti, kun taas suomalainen kauramaito 0,6 ja peruna 0,4.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä