Miikka Keränen Politiikkaa lappilaisittain vihreänä.

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 44 min 31 s sitten

IL-US-gallup: Kokoomus yhä suurin, SDP kuroo – Sinisten korpivaellus jatkuu

27.2.2018 21:24

Iltalehden ja Uuden Suomen tuore yhteinen puoluekannatusarvio on kuin Suomen Nato-keskustelu: länsirintamalta ei – juurikaan – mitään uutta.

Kokoomus on edelleen Suomen suurin ja suosituin 20,5 prosentin kannatuksellaan, vaikka tammikuun IL-US-kyselystä on tullut alamäkeä 0,4 prosenttiyksikön verran.

Tietoykkösen tekemän eduskuntavaalitutkimuksen virhemarginaali on suurimman puolueen kohdalta +/- 2,3 prosenttiyksikköä.

Yksi pistos maksaa 83 000 euroa: Jättääkö Suomi harvinaisesta sairaudesta kärsivät lapset hoitamatta?

27.2.2018 19:34

Suomi saattaa jättää hoitamatta harvinaiseen SMA-tautiin sairastuneet lapset ja nuoret, koska tautiin kehitettyä lääkettä pidetään listahinnaltaan kohtuuttoman kalliina vaikuttavuuteensa nähden. Lääkkeen hinta on ensimmäisenä vuonna noin 500 000 euroa per potilas ja se pysäyttää taudin etenemisen, mutta ei paranna sitä.

Suomen sote osui keskelle EU-mylläkkää – Opposition vaatima syynäys käytännössä hyödytön

27.2.2018 18:49

Valinnanvapauslakien lähettäminen EU-komission tarkastettavaksi olisi nykyisessä tilanteessa käytännössä hyödytöntä, katsoo sote-uudistusta valmistellut virkamiesjohto.

7-lapsinen irakilaisperhe sai yllättävän tukijan – Loviisan kaupunki vastustaa karkotusta

27.2.2018 17:44

Loviisan kaupunki on ottanut julkisesti kantaa kaupunkiin asettuneen, karkotusuhan alla olevan irakilaisperheen puolesta.

Tiedotteen mukaan kaupunginjohto ilmaisee tukensa ”irakilaistaustaiselle loviisalaisperheelle”. Perheessä on seitsemän lasta, joista osa on syntynyt Suomessa.

HS-toimittajan lakimies aikoo valittaa – takavarikoidut muistitikut yhä koskematta

27.2.2018 16:12

Helsingin Sanomien toimittajan asianajaja Kai Kotiranta on jo ilmoittanut tyytymättömyyttä Helsingin käräjäoikeuden tänäiseen ratkaisuun. Oikeus totesi Laura Halmisen kotiin tehdyn erityisen kotietsinnän lailliseksi.

Oikeus hylkäsi Halmisen hakemuksen kotietsinnän toteamiseksi laittomaksi, takavarikoiden kumoamiseksi ja takavarikoitujen esineiden palauttamiseksi. Laura Halminen oli kirjoittamassa Helsingin Sanomien viestikoekeskusjuttua, josta alkoi rikostutkinta ja joka oli kotietsinnän taustalla.

Jopa miljoona suomalaista uudelleenkoulutukseen – Nyt alkaa tapahtua

27.2.2018 15:24

Hallitus alkaa käydä työmarkkinajärjestöjen kanssa keskusteluja siitä, miten valtava joukko suomalaisia koulutetaan uudelleen vastaamaan jatkuvassa muutoksessa olevia työmarkkinoita.

Osaavan työvoiman saatavuus on yksi keskeisistä esille nousevista kysymyksistä tämän kevään kehysriihessä, jossa hallitus tekee päätöksiä valtion tulevista menoista ja tuloista.

Taustalla on näkemys, jonka mukaan miljoona suomalaista pitäisi kouluttaa uudelleen tulevan kymmenen vuoden aikana.

Käräjäoikeus: Kotietsintä HS-toimittajan kotiin ei ollut laiton – poliisi saa pitää takavarikoidut esineet

27.2.2018 15:02

Helsingin käräjäoikeus on todennut Helsingin Sanomien toimittajan kotiin tehdyn kotietsinnän lailliseksi. Oikeus hylkäsi Laura Halmisen hakemuksen kotietsinnän toteamiseksi laittomaksi, takavarikoiden kumoamiseksi ja takavarikoitujen esineiden palauttamiseksi.

Raportti: Ruoka-apua seksiä vastaan – YK:n avustuksia jakavat miehet hyväksikäyttävät naisia Syyriassa

27.2.2018 13:41

YK:n ja muiden kansainvälisten järjestöjen apua Syyriaan toimittavat avustustyöntekijät käyttävät järjestelmällisesti seksuaalisesti hyväkseen apua hakevia naisia, raportoi Britannian yleisradioyhtiö BBC. Hyväksikäyttöä ilmenee etenkin eteläisessä Syyriassa.

BBC:n mukaan avunjaossa työskentelevät miehet vaativat seksiä vastineeksi ruokatuotteista ja muusta avusta. Hyväksikäyttö on niin laajamittaista, että jotkut syyrialaisnaiset kieltäytyvät menemästä avunjakelukeskuksiin, BBC kertoo.

5G tulee Suomeen jo 2019? – HD-elokuva kännykkään 2 sekunnissa

27.2.2018 12:22

Uusi teknologia voi tuoda Suomeen samanlaisen keskustelun nettineutraliteetista kuin Yhdysvalloissa on nähty.

Suomessa matkapuhelinoperaattorit odottavat jo, milloin liikenne- ja viestintäministeriö myöntää uudet taajuusluvat 5G-verkkojen käyttöön. Alalla uumoillaan, että luvat jopa usean gigabitin siirtymisen sekunnissa mahdollistaviin verkkoihin myönnettäisiin vielä tämän vuoden aikana.

Brother Christmas kiisti MTV:llä pitäneensä mitään lahjoituksia itse, mutta pahoitteli ”koko sydämestään” kielenkäyttöään

27.2.2018 11:47

Avustusrahojen epäselvyyksistä syytetty Brother Christmas eli Ari Koponen kiistää pitäneensä koskaan itsellään lahjoittajien rahoja. Hän myös pyysi kielenkäyttöään anteeksi MTV:n Huomenta Suomessa.

Julkisuudessa naamioituneena esiintyvä Ari Koponen on Brother Christmas -yhdistyksen perustaja ja keulahahmo.

Suomi kaukana Norjan ja Ruotsin tasosta

27.2.2018 10:49

Suomalaisurheilijat saavuttivat Pyeongchangin olympiakisoista kuusi mitalia. Yhden kullan, yhden hopean ja neljä pronssia.

Vancouverissa 2010 ja Sotshin 2014 kisoista tuloksena oli molemmista viisi mitalia. Eteenpäin siis mentiin.

Toisin kuin Rion 2016 kesäolympialaisiin, asetettiin Pyeongchangiin myös tavoite. Huippu-urheilupomo Mika Kojonkoski ilmoitti olympiadin kokonaistavoitteen olevan kymmenen mitalia. Pyeongchangista oli Kojonkosken mukaan realistista odottaa seitsemää mitalia ja Tokion 2020 kesäolympiakisoista kolmea mitalia.

”Riskit nousivat täysin uudelle tasolle” – Oppositio vaatii sotea EU:n syyniin, hallitus sivuutti jo 2 tuomioistuinta

27.2.2018 09:15

Oppositiopuolueet vaativat, että maan hallitus varmistaa etukäteen EU-komissiolta sote-uudistuksen valinnanvapauden yhteensopivuuden EU:n kilpailuoikeuden kanssa. SDP, perussuomalaiset, vihreät, vasemmistoliitto, RKP, kristillisdemokraatit ovat lähettäneet yhteisen tiedotteen asiasta.

Ay-liikkeestä tyrmäys Sampo Terholle: ”Haluaa romuttaa ansiosidonnaisen”

26.2.2018 19:41

Hallituspuolue Sinisen tulevaisuuden puheenjohtajan Sampo Terhon avaus ansiosidonnaisen työttömyysturvan laajentamisesta saa huutia ay-piireiltä.

Tuoreimpana Terhon ehdotusta kommentoi Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas.

Asiantuntijat varoittavat Britanniassa: Millenniaaleista tulossa läskien sukupolvi

26.2.2018 18:52

Isossa-Britanniassa millenniaaleista on tulossa maan historian lihavin sukupolvi, varoittaa Cancer Research UK. Terveysjärjestön asiantuntijoiden arvioiden mukaan useampi kuin seitsemän kymmenestä 1980-luvun alusta 1990-luvun puoliväliin syntyneistä nuorista on ylipainoisia tai liikalihavia 35–44-vuotiaina.

Suurten ikäluokkien, vuosina 1945–1955-syntyneet, kohdalla vastaava luku oli viisi kymmenestä.

Yrittäjä pettyi alkoholibyrokratiaan – näin vastaa Avi: ”Joskus ymmärrämme väärin”

26.2.2018 17:26

Uusi alkoholilaki ei ole aiheuttanut suurempaa hämminkiä kauppa-autojen alkoholimyynnissä, kerrotaan Itä-Suomen aluehallintovirastosta (Avi) Uudelle Suomelle. Kysyimme kommenttia liittyen tapaukseen, jossa kauppa-autoyrittäjä joutui jättämään pienpanimo-oluet valikoimastaan byrokratian takia.

”Kokoomus on keksinyt ikiliikkujan” – SDP ihmettelee Supo-selitystä

26.2.2018 16:11

SDP ja kokoomus ovat ajautuneet riitelemään suojelupoliisin (Supo) parlamentaarisesta valvonnasta. Kokoomus on syyttänyt SDP:tä viime hetken politikoinnista liittyen eduskunnan työjärjestykseen. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman (sd.) vastaa arvosteluun blogissaan.

Brother Christmas lupaa: ”Julkistan tilikirjani todistaakseni väitteet vääriksi”

26.2.2018 15:49

Arvostelun kohteeksi joutunut hyväntekeväisyysyhdistys Brother Christmas lupaa julkistaa tilikirjansa todistaakseen, ettei ole syyllistynyt avustusrahojen väärinkäytöksiin.

Sivu « 82 | 83 | 84 | 85 | 86 |

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset