Miikka Keränen Politiikkaa lappilaisittain vihreänä.

Otetaan kristillisyys takaisin

Kun puheeksi tulee kristinusko tai kristillisyys politiikassa, koen usein olevani puun ja kuoren välissä. Voiko olla homo ja kristitty?

Olen kolmannen kauden kirkkovaltuutettu Rovaniemen seurakunnassa: minut valittiin valtuustoon ensimmäisen kerran vuonna 2010. Olen ollut mukana seurakunnan nuorisotyössä jo vuodesta 2006: viimeisen rippileirini isosena vietin viime kesänä. Henkilökohtainen uskoni on täysin oma asiani, eikä minulla on mitään velvollisuutta sitä sen enempää muille avata. Mutta en olisi ollut mukana näin kauan, jos lähimmäisenrakkaus ja armo eivät olisi minulle tärkeitä asioita elämässä. En olisi ollut mukana, jos en pitäisi tärkeänä kertoa nuorille, että he ovat arvokkaita juuri sellaisina kuin ovat. Seurakunta on minulle koti, jota haluan kehittää eteenpäin.

Koen ahdistusta, pettymystä ja suuttumusta, kun KD-puolueen jäsenet avaavat suunsa vähemmistöihin liittyvissä asioissa. En voi uskoa, että puolue, jonka nimessä on sana “kristillisyys” voi olla niin systemaattisen syrjivä, väheksyvä ja kiusaava tiettyä ihmisryhmää kohtaan. Se ei ole vain muutaman äärilaidan jäsenen osoittamaa vihaa, vaan se on puolueen johdonmukainen ja kantava teema. KD erottautuu muusta maltillisesta oikeistosta eli lähinnä kokoomuksesta ja RKP:sta sillä, että se “uskaltaa” olla täysin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä vastaan. Esimerkkejä on lukuisia, kuten äitiyslaki ja translaki. Perussuomalaisiin ja muuhun laitaoikeistoon se tekee pesäeroa sillä, että KD välillä osoittaa huolta turvapaikanhakijoista ja kehitysmaista. Toisaalta eurovaaleissa KD kävi tiukkaa kiusaa perussuomalaisten kanssa ja puolueen puheenjohtaja ja euroehdokas Essayah sortui muutamassa vaalipaneelissa puhumaan turvapaikanhakijoista hieman perussuomalaiseen sävyyn.

Minulle kristillisyys politiikassa päinvastoin on sitä, että pidetään huolta yhteiskunnan heikoimmista. Lähimmäisenrakkaus koskettaa nimenomaan eniten niitä, jotka jätetään syrjään. On autettava syrjittyjä, syrjäytettyjä, moniongelmaisia, köyhyydessä eläviä, vammaisia, vähemmistöjä, rodullistettuja. Kristitty ei saa pelätä huumeriippuvuudesta kärsivää, kehoaan myynyttä, rikoksesta tuomittua, kiusattua, maastaan paennutta tai valtavirrasta poikkeavaa. Kristillisyys politiikassa on mielestäni velvollisuutta asettua heikomman asemaan ja nähdä omien ennakkoluulojensa ja valta-asemansa taakse. On annettava omastaan ja autettava, koska se on oikein. Ei siksi, että siitä saisi henkilökohtaista hyötyä.

Ymmärrän hyvin myös sen, miksi puolueessani moni suhtautuu kirkkoon ja kristillisyyteen yhteiskunnassa penseästi. Moni (vihreä) näkee, että juuri KD:n edustama ahdasmielinen ja syyttävä kristillisyys on liian suuressa valta-asemassa. Koulujen kristilliset aamunavaukset ja muut tilaisuudet ovat perustellusti kritiikin alla: onko tämä uskonnonvapautta tai uskontokuntien yhdenmukaista kohtelua? Entä miksi jokin uskonnollinen taho saa kerätä veroja, mutta toinen ei? Vihreiden parissa toimiikin Armon vihreät -yhdistys, joka on ottanut työkseen edustaa seurakunnissa toimivia vihreitä, edistää vihreitä ajatuksia kirkon sisällä ja luoda positiivista kuvaa kristillisyydestä myös vihreissä.

Jään siis usein hieman puun ja kuoren väliin. On hankala olla julkihomo kristitty ja kirkon luottamushenkilö, kun sanan “kristillisyys” ominut puolue laukoo inhottavia ja syrjiviä puheita jatkuvasti julkisuuteen. Eikä puolueen uhrina toki ole vain vähemmistöt, vaan myös esimerkiksi naiset: on hankala olla feministi ja kristitty, kun Räsänen (kd) ilakoi aborttioikeuden röyhkeästä heikentämisestä ja haluaisi nähdä samaa Suomessa.

Eikä tähän ahdasmieliseen kristillisyyteen syyllisty vain KD, vaan myös ihan kirkon omat toimijat. Valitettavasti olen ajatusteni kanssa usein vähemmistössä myös kirkon sisällä: etenkin näin pohjoisessa kirkossa toimii pääasiassa melko vanhoillisia ihmisiä. Moni sanoo, että kirkko on kuin suuri laiva, joka kääntyy hitaasti, mutta ihmisoikeuksien kohdalla suunta olisi pitänyt olla mielestäni selvä jo aikoja sitten. Ihailen suuresti kaikkia niitä, jotka uskaltavat esimerkiksi vihkiä samaa sukupuolta olevat parit. Vielä me tämä laiva käännetään.

Mielestäni Suomessakin olisi tilausta edistykselliselle, niin sanotusti “vasemmistolaiselle” kristillisyydelle politiikassa. On mielestäni väärin, että kristillisyys leimautuu vain KD:n kautta. Myöskään kreationistit, kuten Laura Huhtasaari (ps), rokotevastustajat tai ilmastodenialistit eivät saa saastuttaa ajatusta kristillisyydestä sillä, että Jeesuksen seuraaminen tarkoittaisi yksinomaan sitä, että tiede ja tutkimus heitetään romukoppaan.

Vaalikoneissa kysytään edelleen, että onko koti, uskonto ja isänmaa hyviä pohjia politiikalle. Kysymys on siitä hankala, että nykyisellään ne on kehystetty niin, että harva arvoliberaali tutkittuun tietoon tai edistykselliseen politiikkaan uskova voisi sanoa olevansa samaa mieltä. Kodista kun voi tulla mieleen esimerkiksi jyrkät sukupuoliroolit, uskonnosta KD ja isänmaasta natsit. Koti kun voisi kuitenkin tarkoittaa yhteiskuntaa, joka pitää huolta arjen hyvinvoinnista, uskonto lähimmäisenrakkautta tai muuta filosofiaa, joka pohjaa yhteiseen hyvään, ja isänmaa Suomen kestävää kehittämistä.

Tämän räntin motiivina toimi tällä(kin) kertaa KD:n poliitikko, joka sanoi pelkäävänsä viedä lapsia kesätapahtumaan, kun siellä esiintyy vuoden homonakin palkittu Tuure Boelius. Mielestäni ulostulo on osa kohtuutonta jatkumoa, jossa KD osoittaa, ettei sen kohdalla ole kyse mistään homo-, bi- tai transfobista: Pelko tuntemattomasta tai vieraasta kun on ymmärrettävää ja inhimillistä, mutta tietoinen syrjintä, pelonlietsonta ja ennakkoluulojen kasvattaminen on puolestaan vihaa. Näkemys on siitäkin täysin absurdi, että se on juuri vähemmistöt, jotka joutuvat edelleen varsinkin pienemmillä paikkakunnilla pelkäämään oman henkensä ja turvallisuutensa puolesta, koska homo-, bi- ja transviha saattaa pahimmillaan yltyä jopa väkivallaksi.

Tarvitaan enemmän meitä, jotka uskallamme sanoa, että lähimmäisenrakkaus on hyvä peruste tehdä politiikkaa. Koska se tarkoittaa jokaisen yhdenvertaisten oikeuksien ja aseman puolustamista. Meidän on otettava takaisin kristillisyys ahdasmielisiltä. Se ei tarkoita, että me puolestamme raahaamme Raamatun eduskuntaan, vaan että osoitamme kristillisyyttä teoilla heikoimpia kohtaan. Vasta kun joku itse kysyy, että miksi sinä halusit yhteiskunnan, jossa ei ole leipäjonoja, vanhusten itsemurhia tai masennukseen sairastuvia sateenkaarinuoria, niin sitten voimme kertoa, että mikä meitä motivoi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Parhaiten asiasi järjestyy sillä, että teet aktiivisesti töitä yhteiskunnan sekularisointikehityksen jatkumisen puolesta. Oppiriitanne kristittyjen suuntausten kesken kuuluvat kirkon sisälle, eivät yhteiskunnalliseen keskusteluun. Jos jotain asiaa ei osata perustella ilman viittauksia uskoon tai jumaluuteen, ei koko asia kuulu poliittiseen keskusteluun.

Jos nyt laivavertausta käytetään, niin kirkon ja valtiovallan väliin kuuluu vesitiivis laipio.

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen

Olen täysin samaa mieltä siitä, että yhteiskunnan on oltava sekulaari. Uskonnonvapaus on toteuduttava ja uskontokuntia on kohdeltava yhdenvertaisesti keskenään että muiden vastaavien yhteisöjen kanssa. Mutta uskonnollista vakaumusta poliittisen toiminnan takana ei voi estää eikä kieltää, mutta on hyvin eri asia perustella vaikkapa avioliittolain vastustamista Vanhalla Testamentilla kuin noudattaa vaikkapa kultaista sääntöä toimiessaan poliitikkona.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Se on hienoa että kaltaisiasi ihmisiä on olemassa. Kirkko tarvitsee teitä. Ajattelussasi on muutan paljon samaa kuin suurella suomalaisella kirjailijalla Christer Kihlmanilla:
"Jeesus sanoo että ihmisen pitää rakastaa lähimmäistään kuin itseään. Mutta entä jos ei rakastakaan itseään? Jos onkin mielestään itse yhtä vastenmielinen olento kuin kaikki muut? Ehkä kaikki onkin vain suurta teeskentelyä. Mutta minä olen joka tapauksessa aina vaatinut rakkautta, sitä syvää kaiken käsittävää tunnetta joka on inhimillisten tunteiden joukossa niin äärimmäisen harvinainen, yhtä harvinainen kuin ahma on nykyisin Suomen metsissä. Ainoa mitä olen vaatinut, on hiukkanen kunnioitusta sitä ihmistä kohtaan joka minä olen, minun inhimillistä koostumustani. Sitä samaa respektiä jonka minä olen aina yrittänyt suoda muille. Myös juutalaisille, neekereille, somaleille, mustalaisille ja transvestiiteille Myös skinheadeille, uusnatseille, pedofiileille, sukupuolisille ahdistelijoille ja prostituoiduille. Myös koirille, kissoille ja lapsille."

Christer Kihlmanin monologista Vastaus on ei! suom. Pentti Saaritsa, 2000)

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Ymmärsin tämän niin, että Miikka haluaa palauttaa kristillisyyden juurilleen, siis lähimmäisenrakkauteen. Krisitillsidmokraatit ja muut tekopyhät ovat lähinnä kunnostautuneet toisten tuomitsemisessa. "Se, joka on viaton, heittäköön ensimmäisen kiven." Jotain sellaista Miikkakin nähdäkseni on yrittänyt sanoa.

Käyttäjän kuoppari kuva
Ari Kuoppa-aho

Tuli todella positiivinen olo kun luin kirjoituksesi. Kaiken uskonnollisen fasismin keskellä pääse välillä unohtumaan, että myös uskovien keskuudessa elää humaaneja olentoja. Hienoa että tuot esille arvoliberaalia kristillisyyttä.

Toimituksen poiminnat