Miikka Keränen Politiikkaa lappilaisittain vihreänä.

Päivi Räsänen on suvaitsevainen, minä en

  • Rovaniemellä vietetään Arctic Pride -tapahtumaa talvella. Sateenkaaren vihreä raita loistaakin läpi vuoden ja halki Suomen!
    Rovaniemellä vietetään Arctic Pride -tapahtumaa talvella. Sateenkaaren vihreä raita loistaakin läpi vuoden ja halki Suomen!
  • Päivi Räsänen on suvaitsevainen, minä en

Kansanedustaja ja KD:n entinen puheenjohtaja Päivi Räsänen totesi eilen blogissaan, että “Pride-tapahtuman ympärille luotu suvaitsevaisuuden mielikuva on suuri harha”. Harvoin olen hänen kanssaan samaa mieltä. Nimittäin se on juuri Räsäsen kaltaiset ihmiset, jotka kuvittelevat edelleen olevansa asemassa, jossa toisia vain suvaitaan eikä aidosti pidetä yhdenvertaisina.

Minä en ole suvaitsevainen. Se ei tarkoita, että vastustaisin UNESCOn julistusta suvaitsevaisuuden periaatteista vuodelta 1995. Tai että en suhtautuisi eri kulttuureihin, uskontoihin tai etnisiin ryhmiin kunnioituksella.

Se tarkoittaa sitä, että kukaan meistä ei ole sellaisessa asemassa, että voisi “suvaita” toista tai hänen kulttuuriaan. Jokaisella on jakamaton ihmisarvo ja perusoikeudet, jotka eivät kysy toisen lupaa.

Ei ole meidän valkoisten cis-sukupuolisten suomalaisten paikka “suvaita” muita, vaan aivan jokaista tulee kunnioittaa ja arvostaa yksilönä. Ei suomalainen kulttuuri ole ylivertainen, joka voi suvaita muita kulttuureja joukkoonsa. Kristittyjäkin opetetaan rakastamaan lähimmäistään, vaikka hän ei olisi kristitty.

Vuonna 2018 on jo aika muuttaa kieltä. Koska käyttämämme kieli muovaa todellisuutta. Vuonna 1995 “suvaitsevaisuus” oli ehkä mullistava käsite, mutta nyt se on kaiku menneisyydestä, jolla osoitetaan vain omaa ahdasmielisyyttä.

Ja sillä on helppo lyödä ihmisiä, joilta odotetaan, että pitäisi suvaita kaikkea, koska se sanovat ajavansa yhdenvertaisuutta ja kaikkien ihmisten samanarvoisuutta. Moni vääräleuka naureskelee, että hei, eikö suvakit nyt suvaitsekaan kaikkea. Pitäisi suvaita natseja, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä vihaavia näkemyksiä ja vaikka mitä.

No, ei Helvetissä suvaitse. Esimerkiksi natseja ei voi suvaita tai hyväksyä. Siihen on vedettävä selkeä ja yksiselitteinen raja.

Suvaitsevaisuusparadoksin muotoili tieteenfilosofi Karl Popper jo vuonna 1945. “Meidän pitäisi siksi vaatia, suvaitsevaisuuden nimissä, oikeutta olla suvaitsematta suvaitsemattomuutta”, hän on todennut. Natseille ja muille ihmisarvoa alentaville aatteille on siis voitava sanoa yksiselitteisesti ei. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvaa vihaa ei tarvitse eikä saa suvaita.

Minä haluan puolustaa ja edistää sorrettujen ja vähemmistöjen perus- ja ihmisoikeuksia. Minun mielestäni esimerkiksi translain kokonaisuudistuksen tulee olla kynnysehto hallitusneuvotteluille. Kannatan monikulttuurista Suomea, jossa kaikenlaiset ihmiset ovat yhdenvertaisessa asemassa. Olen intersektionaalinen feministi, joka haluaa purkaa syrjivät valtarakenteet.

Mutta mielestäni kukaan ei ole sellaisessa asemassa, että hän voisi armossaan suvaita muita. Kenenkään ihmisarvo ei kysy toisen lupaa. Eikä toisten oikeuksia ja ihmisarvoa sortavaa aatetta voi eikä tule hyväksyä tai suvaita missään muodossa.


Hauskaa pridea kaikille!


Kirjoittaja on rovaniemeläinen kaupunginvaltuutettu, vihreiden puoluevaltuuskunnan varapuheenjohtaja sekä avoimesti homoseksuaali kirkkovaltuutettu. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

19Suosittele

19 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (58 kommenttia)

Käyttäjän JouniBorgman kuva
Jouni Borgman

Paljonhan blogissa on konservatiiville allergiaa aiheuttavaa, sitä lienee turha kommentoida, mutta lienee totta tuo havainto, että sana 'suvaitsevaisuus' on sävyltään alentuva. Vai onko? Ehkä tuolla sanalla viitataan tilanteeseen, jossa erilaiset kulttuurit voivat elää samassa yhteiskunnassa rinta rinnan ja suvaita toisiaan rauhantilan säilyttämisen nimissä. Suvaitsevaisuus on vain synonyymi rauhalle. Aivan samalla tavalla suomalainen suvaitsee naapureitaan, mutta ei juurikaan välitä jakaa elämäänsä heidän kanssaan. Yhteisen tilan jakaminen esimerkiksi kerrostalossa on vain pakon sanelema kompromissi. Siksi kai termi 'suvaitsevaisuus' sopii hyvin suomalaiseen elämäntyyliin. Ollaan pitkämielisiä toisia kohtaan, koska ymmärretään, että rähinöinti tuottaisi vain lisää ongelmia.

Sekin lienee totta, että termi 'suvaitsevainen' eli 'suvakki' tavallaan aliarvioi vihervasemmistolaista idealismia monikulttuurin toteutumisen suhteen. He todellakin hakevat sulautumista eli fuusiota eivätkä tyydy pelkästään rauhanomaiseen rinnakkaiseloon. Kansallismieliset tai arvokonservatiivit eivät aina jaksa uskoa edes jälkimmäiseenkään.

Juha Hämäläinen

Ihmiset ovat erilaisia. Eivät kaikki pidä kaikesta. Se on luonnollista. Eivätkä kaikki hyväksy samoja asioita. Tähän on hyvä totutella, kun kasvaa aikuiseksi.

Kaikilla meillä on ihmisarvo, muttei se ole sama. Kaikki elämässämme todistaa, että näin on eli, että tasa-arvo on harhaa.

Meidän arvoamme mittaa kukin eri tavoin ulkonäön, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, iän, koulutuksen, kielitaidon, suvun, etnisen taustan, ystävien, varakkuuden, ammattitaidon, älykkyyden, uskonnon, käytöksen, terveydentilan, puhetyylin, ahkeruuden, mielipiteiden, tekojen ja saavutusten mukaan noin alkuunsa luetellen.

Edellisten perusteella valitsemme kuka saa työpaikan, saa stipendin tai opintopaikan, kenelle avaamme oven, ketä äänestämme, ketä kannustamme, ketä autamme, kenestä levitämme hyvää tai pahaa juttua, kenen kanssa harrastamme seksiä tai menemme naimisiin, kenelle annetaan lapsi adoptioon, kenet otamme kaveriksi, kuka ylennetään armeijassa, kuka kutsutaan vapaamuurareihin tai kenet otamme puolueeseen tai sen ehdokkaaksi.

Mitään tasa-arvoa ei yksinkertaisesti ole eikä tule. Se on luonnollista.

Ääriesimerkkinä tasa-arvon puuttumisesta olisi tilanne, jossa joudumme valitsemaan kenet pelastamme jostain ryhmästä, joka hengenvaarassa. Valintamme puoltaa aina joidenkin pelastamista ennen muita eli asetamne omien arvostustemme mukaan ihmiset eriarvoiseen asemaan sekunnissa.

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen

Voi jestas. Kun puhutaan ihmisen jakamattomasta itseisarvosta, niin ei todellakaan tarvitse tulla jeesustelemaan jostain stipendeistä. Voisitko jatkossa laittaa tällaiset ajatuksesi vaikka omaan blogiisi. Kiitos ja rauhaa <3

Juha Hämäläinen

#3. Niin et osannut lukea selvää tekstiä. Selitin tässä, ettei tasa-arvoa ole eikä tule koskaan, mutta ihmisarvo on meillä kaikilla. Nämä asiat sotketaan valitettavan usein pahemman kerran.

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen Vastaus kommenttiin #5

Ajattelit sitten kirjoittaneesi mitä vain, niin jatkossa voit pistää vaikka omaan blogiisi tällaiset ihan tarpeettomat jeesustelut. En ole kiinnostunut. Kiitos, hei!

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela Vastaus kommenttiin #10

Keränen, voiko noin kirjoittaa vastuullista liiketoimintaa ja johtamista opiskeleva Rovaniemen seurakunnan kirkkovaltuustoon kuuluva mies. Voi vain kuvitella tilannetta, jossa joku alainen erehtyy sanomaan jotain poikkeavaa Keräsen mielipiteille.
Tuleeko heti vastaus, "jatkossa voit jeesustella mitä tahansa, en ole kiinnostunut".

Käyttäjän Ansatsi kuva
Kauko Kaaresoja Vastaus kommenttiin #10

Mielestäni Juha Hämäläisellä on täyttä asiaa kommentissaan. Onko sinulla, Miikka Keränen järkeä, jos on, käytä sitä! Tai edes yritä, taisi olla liian totta ja meni askelmerkit sekaisin.

Ja sitä paitsi monessa asiassa tilastollinen gaussin käyrä kertoo eriarvoisuuden. Juha Hämäläisen kommentti ei ole sitä vastaan, etteikö meidän tulisi kunnioittaa ihmistä ihmisyyden vuoksi. Minulle itselleni on aivan sama mitä joku yksilö on, mutta hölö-kommentointi pilaa kyllä jo mahdollisuudet hyvään alkuun. Mestarimme sanoo: Ei pesemättömin käsin syöminen ( juutalainen silloinen tapa ) pilaa ihmistä, vaan se, mitä hän sanoo"( vapaasti muistaen ). Oikeastaan olisi hyvä pestä kädet, mutta itselleni ihminen antaa heti alkuun kuvan itsestään sillä, mitä sanoo. Jos on järkeä, niin sitä pitää käyttää.

Käyttäjän JuhaniNorbck kuva
Juhani Norbäck Vastaus kommenttiin #10

Ihmiskunnan tunnetun historian aikana ei tasa-arvoa ole esiintynyt missään, joten on turhaa kuvitella sitä esiintyvän nyt tai tulevaisuudessakaan. Jos ihmisten olisi tarkoitus olla tasa-arvoisia, he olisivat sitä ilman vallankumouksiakin, kuten jo Edmund Burke taisi todeta.

Se, että joku nuori kaveri koppavaan ja narsistiseen (sillä narsismia tuollainen oman egon pönkittäminen vaikkapa nyt sitten ihmisoikeuksista mesoamalla on, ei mitään muuta, koppava narsismi tuntuu olevan nykyvihreiden ja vasemmiston johtava ominaisuus) sävyyn alkaa huutelemaan "jeesustelusta" tämän asiallisen toteamuksen nähdessään, ei totuutta miksikään muuta. Eriarvoisuuden pyrkiminen pitämään siedettävissä rajoissa onkin jo sitten aivan eri juttu.

Käyttäjän JuhaniNorbck kuva
Juhani Norbäck Vastaus kommenttiin #10

Nyky-yhteiskunta valitettavasti tuottaa runsaasti tällaista blogistin harjoittaman mesoamisen kaltaista toimintaa. Etupäässä varmaankin siksi, että nykyään liian monien teini-ikäisten annetaan vapaasti riehua hormonihumalan tuottamassa itsekeskeisyydessään ja kaikkitietävyydessään. Siksi kaikki eivät osaa sellaista käytösmallia lopettaa, edes iän myötä.

Käyttäjän JuhaniNorbck kuva
Juhani Norbäck

Historian valossa ei vastuullisesti ajatteleva ihminen voi kuin asettua vastustamaan vaatimuksia "täydellisestä tasa-arvosta". Aina kun näitä vaatimuksia on käytännössä lähdetty toteuttamaan, on se merkinnyt sitä, että riehuvat ja hulinoivat laumat ovat tappaneet ja ryöstäneet aivan tavallisia ja kunniallisia ihmisiä. Lopulta vain huomatakseen, että "toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset". Tasa-arvosta meuhkaaminen on roskaa, ja vielä toksista sellaista.

Käyttäjän pasianttila71 kuva
Pasi Anttila

Näytätte kuuluvan kirkkovaltuustoon. Miksi? Ette tunnu yhtään uskovalta ihmiseltä.
Miten kuvailisitte suhdettanne Jeesukseen Kristukseen. Suhdettanne raamattuun. Mitä se teille merkitsee?

Kysyn siksi koska ihmettelen miksi "ei uskovat" haluavat yleensä kuulua kirkkoon mutta eritoten sen hallintoon. Mitä he siitä saavat muuta kuin yhden lisäyksen Cv:n?

Käyttäjän jj2311 kuva
Jyrki Immonen

Hämäläisen ääriesimerkki on tavallisen typerä....lapset ja naiset pelastetaan aina ensiksi katsomatta seksuaaliseen suuntautumiseen.
Mikä niissä homoissa, lesboissa ja transuissa on nyt niin vaikeaa?

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Fundamentalistien kanssa tulee ongelmaksi se, pitääkö hyväksyä ts suvaita joidenkin ihmisoikeuksien rajoittaminen , koska se on joidenkin " vakaumus"?
Miten pitkälle tässä pitää mennä?

Samat ihmiset, jotka tätä vaativat, ovat kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, ettei muslimityttöjen huiveja saa " suvaita".
Koska se loukkaa tyttöjen vapautta ja oikeuksia.

Täytyy yksinkertaisesti sopia, että on asioita , jotka ovat " suvaitsemisesta" riippumattomia.
Niitä ja tätä tosiasiaa täytyy sietää .

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Työntekijän rekrytoinnissa ei ole kyse ihmisarvoon puuttumisesta. Käytetään ilmaisua mahdollisuuksien tasa-arvo.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Ihmisarvoa ja tasa-arvoa ei tule sekoittaa toisiinsa. Ihmisarvo on absoluuttinen ja jakamaton, mutta tasa-arvo on unelma.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Ei.
Vaan ilman tasa- arvon periaatetta ei ihmisarvoakaan ole kuin joillain.
Teoreettinen ihmisarvo ei ole yhteiskunnallinen arvo lainkaan.
Juuri se on pelkkä ideaali, jos tasa- arvo hylätään.

Tasa- arvon taas on oltava lähtökohtana kaikessa päätöksenteossa.
Ja kaiken tasa- arvon loukkaamisen suhteen tulee olla valppaana.
Koska se uhkaa heikoimpuen ihmisarvon toteutumista .

Käyttäjän Laali kuva
Raili Sergejeff

Olen Miikan kanssa täysin samaa mieltä! Näinhän se todellakin on.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Ihmisarvo on jakamaton ja absoluuttinen ja meillä ei ole varaa arvostella muita pis-ihmisinä kun kaikki on yksilöitä vaikka juuri kaikki edellinen on vain erään länsimaisen etiikan lajin eräänlainen irvikuva jonka levittäminen koskemaan muka kaikki kansoja, kulttuureja on juuri tätä länsimaisen herrakansan hybristä ...

Käyttäjän jj2311 kuva
Jyrki Immonen

Ei millään pahalla, mutta yritä edes käyttää pilkkuja niin sanomasi olisi selkeämpää.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Tämä on niin miljoona kertaa käyty läpi, mutta menköön taas kerran. Pelkästään länsimaisessa viitekehyksessä "ihmisarvo on absoluuttinen" on kiistanalainen, kantilainen teoreettinen ja filosofinen väite jota vastaan asettuuu reaalimaailman käytännöt joissa koitetaan saada vaikka politiikassa mahdollisimman hyvä lopputulos kaikkien kannalta, jossa katsantokanta on kokonaisuudesta sen vaikutuksiin yksilöihin nähden ja jossa tunnustetaan, että joku yksilö voi siinä kärsiä.

Teorian tasolla "viherpuhe" on tavallaan ihan hienoa jos eläisimme ns. mahdollisista maailmoista parhaassa, mutta käytännön ja reaalimaailman tasolla se ei sitä ole, koska sillä ei ole oikeastaan juuri mitään kohtaamispintaa oikean elämän tason kanssa.

Käyttäjän jj2311 kuva
Jyrki Immonen Vastaus kommenttiin #23

Ihan hyvä yritys...yritä nyt seuraavaksi tiivistää sanomasi ymmärrettävään muotoon.

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Pirkko Saisio vertaa suvaitsevaisuutta ja feminismiä taistolaisuuteen.

https://www.suomenuutiset.fi/pirkko-saisio-nykypai...

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Vertaa , muttei rinnasta .
Kuuntele / lue alkuperäinen juttu ; Suomen Uutiset ei ole näissä asioissa luotettava lähde.

Käyttäjän JukkaMattsson kuva
Jukka Mattsson

Miikka Keränen. Nyt lehdistössä samanlainen ajojahti päälle kuin Pori Jazz ex-toimitusjohtaja Aki Ruotsalaa kohtaan?

Puhut kaikenlaisten ihmisten hyväksymisestä, suvaitsevaisuudesta johon ei mahdu kuin itsesi kapeanäköinen suvaitsevaisuus. Häpeän puolestasi!

Minun maailmaani mahtuvat kaikki ihmiset omine mielipiteineen. Yritän kaataa rajoja kun sinä olet niitä pystyttämässä! Mutta yritän kuitenkin ymmärtää ne syyt mitkä ovat ajaneet sinut kapeaan maailmankuvaasi.

"I don't care if you're black, white, straight, bisexual, gay, lesbian, short, tall, fat, skinny, rich or poor. If you're nice to me, i'll be nice to you. Simple as that!"

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi

Miikka on niin suvaitsevainen että poisti kommenttini.

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Samoin minun.

Ensimmäisenä lähtee näitten kaverien seurassa oikeus mielipiteen ilmaisuun.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi Vastaus kommenttiin #25

Ei kun minä nimenomaan luin sen ja kommentoin, että otsikko on täyttä totta. Mutta Miikka poisti kommenttini. Ihme juttu, kun edes samaa mieltä ei saa olla :)

Käyttäjän HarriMulari kuva
Harri Mulari Vastaus kommenttiin #26

@26 no onneksi olkoon, että "onnistuit" kommentoimaan pelkän otsikon perusteella. Ei varmaan liittynyt mitenkään tekstiin ja sitten selkärankareaktiona jatkokommenttina löytyikin taas "suvaitsevainen" sitä ja tätä.

Käyttäjän JukkaMattsson kuva
Jukka Mattsson Vastaus kommenttiin #29

No mitä tuohon nyt enää sanoo. Kai sitä sitten on lukutaidoton tollo, joka ei osaa kunnioittaa ja arvostaa kommenttejasi? Yritän kuitenkin kovasti.

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen Vastaus kommenttiin #16

"Oikeus mielipiteen ilmaisuu", voi jestas. Sinulla on oikeus ilmaista mielipiteesi; minulla on oikeus moderoida blogini kommenttikenttää. <3

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi

Käytännön ihmisenä mietin, mitä pitäisi tehdä niille ihmisille, jotka sitkeästi kannattavat "vanhanaikaista" avioliittonäkemystä ynnä muita arvoja ja ajattelutapoja, jotka blogisti tuomitsee. Riittääkö että blogeissa yms. palstoilla tuomitaan, vai pitäisikö siirtyä askel eteenpäin? Esim. tuomita johonkin oikeaan rangaistukseen tai irtisanoa työpaikasta tms.? Ei pelkkä "jeesustelu" riitä, kaipaan konkreettisia ehdotuksia!

Käyttäjän HarriMulari kuva
Harri Mulari

@18 sama nollatoleranssi kuin vanhan liiton äänekkäille rotuerottajille. Ei tartte kattoa työpaikalla ja on irtisanomisperuste. Itsekseen saa toki mumista.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi

Mutta mikä lasketaan "itsekseen muminaksi"? Tästä täytyy oikeasti säätää laki. Mutta tajuat varmaan, että esim. kaikki KD:n jäsenet ja pari muutakin joutuvat silloin tavallaan lainsuojattomiksi. Pitäisikö siis samaan syssyyn kieltää tuollaiset puolueet lainsäädännöllä?

Käyttäjän HarriMulari kuva
Harri Mulari Vastaus kommenttiin #32

@32 jos KD suoraan esittäisi, että tasa-arvoinen avioliittolaki tulee kumota niin kysymys olisi vähintään mielenkiintoinen. Heillä oli ennen lain säätämistä keissi, koska olotilaa ei laskettu perustuslain vastaiseksi. Nyt kansalalaisten oikeudet ja tasavertaisuus ovat nytkähtäneet eteenpäin ja vanhaan palaaminen vaatisi ilmiselvästi myös perustuslakiin kajoamista.

Polittiset puolueet voivat kyllä vapaasti puuhastella kaikenlaista. Eduskuntaan pyrkiessä ne tähtäävät lakien muuttamiseen tai niiden säilyttämiseen. Liikkumavaraa pitää olla ja paljon. Rehellistä olisi toki myös kertoa, että määräenemmistö ei kaikkein radikaalimpiin muutoksiin riitä.

Sen sijaan nyt vaikkapa omaa seksuaalivähemmistöjen vastaista agendaa lapsille tai nuorille tuputtavaa varhaiskasvattajaa/opettajaa ei pidä työpaikalla sietää. Jonkun raksakopin sisällä tapahtuvaa mölinää ei voi puolestaan lailla kieltää.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin Vastaus kommenttiin #32

Se riippuu puolueiden tavoitteista.
Puolueethan eivät ole " mielipiteitä" vaan pyrkivät johonkin konkreettiseen.

Jos puolue pyrkii ihmisoikeuksien kieltämiseen ja pitää tasa- arvon vähentämistä tavoitteenaan, onkin oikeasti syytä tarkastella niitä käytännön tavoitteita perustuslain valossa.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi Vastaus kommenttiin #40

Mutta kun tuo "ihmisoikeus" on aika venyvä käsite. Ongelmahan on juuri siinä, ettei tasa-arvoista avioliittolakia voi puolustaa loppuun asti ihmisoikeusargumentilla. (Toki moni yrittää). Mutta jos pysytään YK:n määritelmissä, niin se ei ole sitä.

Käyttäjän HarriMulari kuva
Harri Mulari Vastaus kommenttiin #42

@42 Suomessa tää lirvahti sinne kansalaisoikeuksien puolelle, joten taistelunne on hävitty. Ellette sitten lähde rohkeasti vaaleihin muuttamaan perustuslain yhdenvertaisuuspykäliä. Tavanomaisella lailla ei onnistu.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin Vastaus kommenttiin #42

Kyllä oikeus avioliittoon on ihmisoikeusluokituksessa kokonaan eri tasolla kuin oikeus kieltää toiselta avioliitto.
Se taas, että tällainen kieltäminen olisi ihmisoikeus vain siksi, että se on jonkun " vakaumus" , on ihan kestämätön peruste.

Käyttäjän JuhaniNorbck kuva
Juhani Norbäck Vastaus kommenttiin #40

Minkä tasa-arvon vähentämistä? Tasa-arvoa ei ole koskaan ollut eikä tule olemaankaan. Jotkut tosin voivat olla tasa-arvoisempia kuin toiset, mutta eivät voi vaatia tällaista muilta.

Nykyinen perustuslaki taas on täysin epäonnistunut aivan liian ahtaiden perusoikeusmäritelmiensä takia, sen avulla voidaan täysin estää yhteiskunnan välttämätön uudistaminen, kuten nyt on nähty.

Käyttäjän jj2311 kuva
Jyrki Immonen

Konkreettinen ehdotus, elä omaa elämääsi omassa seksuaalisessa suuntautumisessasi ja anna muiden tehdä samoin. Ihan käytännön ratkaisu.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Jos et tunnusta toisten ihmisten avioliittoa ja toimit tämän " mielipiteesi" pohjalta , se ei ehkä ole ihan sama asia , kuin että joku paheksuu tätä toimintaasi.

Ja toki : voit olka esim sellaisessa työtehtävissä, että tuollainen ehdoton käsitys saattaa pahasti vaarantaa mahdollisuutesi kohdella ihmisiä tasavertaisesti.

Kun taas se, että pitää sinun näkemystäsi vääränä, haittaa korkeintaan jonkin fundamentalistiryhmän palkkalistoilla toimimista.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

" Vanhanaikainen avioliito" ei ole arvo eikä edes ajattelutapa.
Se on käsitys keskeisestä instituutiosta yhteiskunnassa ja sitä koskevasta lainsäädännöstä.
Ja lain noudattamisesta.

Uskonnollisen vakaumuksen perusteella voi toki uhmata lakia esim jos siten pelastaa jonkun hengen .
Mutta on aika heikkoa lähteä rikkomaan lakia vastustaakseen jonkun toisen avioliittoa vain siksi,
että tämä on oma " ajattelutapa".

Käyttäjän AnssiPajala kuva
Anssi Pajala

Hyvä kirjoitus. Sana "suvaitsevaisuus" on varsinkin nykyään sen verran ongelmallinen, ettei tulisi mieleenkään luonnehtia esimerkiksi itseäni suvaitsevaiseksi. Mielekkäämpää on puhua vaikka humaanien arvojen kannattajista.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Seuraavalla vaalikaudella saadaan ajettua lisää lakiesityksiä läpi, jotka lisävät tasa-arvoisuutta, hallituksesta puuttuu onneksi silloin kaikki äärikonservatiiviset ainekset.

Pride-marssilla oli enemmän poruukkaa kuin koskaan, pikkuhiljaa vähenee vastustavien ahdistuneiden joukko.

Käyttäjän JuhaniNorbck kuva
Juhani Norbäck

"Pride-marssilla oli enemmän poruukkaa kuin koskaan".

Paljon on väkeä Suviseuroissakin, mikä on yksi viite siitä, etteivät nämä "Ihmisen" palvojien tavoitteet tulevaisuudessakaan mitään läpihuutojuttuja ole.

Eikä niiden pidäkään olla, ei sivilisaatiota ole rakennettu palvomalla "Ihmistä" jumalana. On nimittäin aivan liian heikko ja vaivainen jumala.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Resentmet-Ridden ideology:

""Tuet ideologeja jotka väittävät, että kaikki totuus on subjektiivista; että kaikki sukupuolten väliset erot ovat sosiaalisesti rakennettu ja että länsi imperialismi on kolmannen maailman ainoa ongelmien lähde; he ovat Postmodernisteja.

Nyt on mahdollista suorittaa Englanninkielen tutkinto, koskaan kohtaamatta Shakespearea, yhtä niistä kuolleista valkoihoisista miehistä, joiden teokset ovat meidän "sorto yhteiskunnan" perustana.

Monimuotoisuutta ei määritellä mielipiteillä, vaan rodulla, etnisyydellä ja sukupuoli identiteelillä.
Oikeudenmukaisuus ei enään ole tasavertaisten mahdollisuuksien kiitettävä tavoite.

Postmodernistit kieltätyvät uskomasta, että hyvätahtoiset ihmiset voivat vaihtaa ajatuksia ja päästä yhteisymmärykseen.

Heidän maailmansa on sen sijaan Hobbesialainen painajainen identtiteettiryhmistä, jotka sotivat vallasta.

-Psygologian professori Jordan Peterson-

Sinulle on pienestä pitäen opetettu: "Olet täydellinen juuri sillä tavalla kuin olet"

Mutta Päivi ei ole.

Minusta on hienoa, että Räsänen puolustaa oikeaa perhemallia, isä, äiti ja muksut. Ja teille "mut ku" ja sen serkuille "tämä on ongelmallista", hereitä myydään kaupassa.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Herää unestasi Risto Laine, mitään "oikeaa" perhemallia ei ole, eikä ole koskaan ollutkaan.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Paras se on ollut koko ihmishistorian, se on tuottanut enemmistönä uudet sukupolvet ja uusintanut yhteiskunnat. Herää sinä vuorostasi.

Käyttäjän pasianttila71 kuva
Pasi Anttila

Miten niin ei ole? Ja perustelet tän miten.

Käyttäjän jukkav kuva
Jukka Väisänen

Kiitos Miikka! Kirjoitit täyttä asiaa! :)

Käyttäjän pasianttila71 kuva
Pasi Anttila

JeesJees mies? Onhan se kiva kun on joku jonka kanssa olla samaa mieltä. Paitsi kritiikittömästi.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Uskonto on kuin penis: on okei että sinulla on sellainen, on okei olla siitä ylpeä, mutta älä esittele sitä kadulla, älä kirjoita sillä lakeja äläkä tyrkytä sitä lapsille.

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Kyllä. Mutta homoja, lesboja, transseksuaaleja pitää tyrkyttää meidän lapsille.

Käyttäjän jukkav kuva
Jukka Väisänen

Transseksuaali on tässä yhteydessä luultavasti virheellinen ilmaus. Toki ilmiö on olemassa, jos täysin heterona ollut muuttuu homoksi tai päinvastoin. Trans-etuliite kuvaa liikkuvuutta ja muutosta. Seksuaalisuus on aniharvoin muuttuvaa äärilaidasta toiseen.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #70

Niinpä, natsikin voi eheytyä ihmiseksi, kuten Holapan kävi. Ei, en tarkoita sitä Finlandia-palkittua kirjailijaa, vaan sitä joka perusti uusnatsijärjestön mutta tuli sittemmin järkiinsä.

Käyttäjän JaanaAnitaHolmstrm kuva
Jaana Holmström

En tiedä missä kommentoijan mielestä tuollaista tapahtuu, mutta lasten on hyvä oppia tosiasioita siitä, millaisia ihmisiä on olemassa. Silloin nämä eivät pelota eikä lapsilla ole syytä syrjiä erilaisia ihmisiä. Toiseksi, lapsi saattaa itse olla erilainen ja tällöin hänelle on helpotus saada ominaisuudelleen nimi.

Käyttäjän MarjattaLaiho kuva
Marjatta Laiho

Ei nyt ihan noin sentään, Mika! Olen jälkikäteen sureskellut, etteivät vanhempani koskaan kertoneet minulle uskonnostaan. Olisin silloin "isona" halunnut tietää, millainen se oli, tuiki tavallinen nimievankelisluterilaisuus. Eivät isovanhempanikaan juuri puhuneet kristinuskosta, mutta heillä se oli jotenkin yksinkertaista ja luontevaa, keskellä arkipuhettakin satunnaisesti esiintyvää, ei pois silmistä kaappiin sullottu häiriötekijä kuten sekulaarissa kodissani. Isä ja äiti kuopaisivat uskonnollisuutensa koipussista näppärästi aina, kun joutuivat puheisin uskovaisen kanssa tai muuten "edustustarkoituksessa" imitoimaan kristittyä.

Minun, jonka oletettiin olevan synnynnäisesti yhtä hyvä kristitty kuin vanhemmat ja kaikki esivanhemmat, oli mahdotonta ruveta ylpeäksi sellaisesta, jota en tuntenut ja jolla lyötiin päähän vain negatiivisessa mielessä. Hyvä niin toki, että osasin erota kirkosta ensi tilaisuuden tullen. Mutta miksi minulle ei haluttu oikeasti suoda sitä, mitä aikuiset uskossaan arvostivat? Vai eivätkö he oikeasti arvostaneetkaan mitään?

Siitä päästäänkin penikseen, joka vastaa todella uskontoa siinä, että molemmat tuntuvat useille, ehkä useimmille niitä omaaville ihmisille, täysin välttämättömiltä elimiltä. Ja kai ovatkin, jos "nestemäistä" kuonaa ei muuten saa elimistöstä ulos. Se, miten nykyrasistit esittelevät kadulla "uskontoaan", oli se sitten "raamatullista" tai muuten vain vihapopulismia, vastaa suomalaismiesten tapaa kusta mahdollisimman näkyvästi julkisilla paikoilla, vaikka muutaman askeleen päässä olisi pusikko.

Minuun ei siis lapsena tungettu peniksenä uskontoa, mutteivät vanhemmat muutenkaan alentuneet argumentoivaan keskusteluun kanssani. YK:n lapsen oikeuksien sopimus takaa vanhemmille oikeuden kasvattaa lapsensa omien arvojensa mukaan – tietysti rajauksella olla opettamatta kansainvälisten sopimusten nimeämiä vääryyksiä kuten syrjintää ja joidenkin ihmisryhmien pitämistä "vihollisina". Siinä on selvä ristiriita, jos uskontopenis pitää oikeana raiskata psyykkisesti lapsia ja keitä tahansa alistettavaksi saatavissa olevia ja vallitseva hallintomalli mahdollistaa lakien kirjoittamisen niin.

Päivi Räsäsen & sielunkumppaneiden ylpeyden aiheena oleva heteronormatiivinen "mentaalipenis" jäisi hyödyntämättä, ellei sillä roiskuteltaisi "vääräuskoisten" wc-istuinten renkaita märäksi. Onneksi kristillisdemokraateilla ei ole enemmistöä lakien säätämisessä – ainakaan vielä. Paras turva ääri-ideologioita vastaan on avoin keskustelu. Tämäkin blogi on sitä. Peruskouluun on tuotava jo ensimmäisiltä luokilta alkaen epäsuomalainen tapakulttuuri, jossa mielipiteen esittäjä on velvollinen perustelemaan kantansa. Luulen, että varhaiskasvatuksessa se alkaa jo olla käytäntö. Demokratiassa ei valitettavasti voita paras argumentti vaan isoin mainos- tai bottipanostus.

Faktansietokyvyn lisäksi se, minkä Miikka sanoo kolmannessa kappaleessaan, on kaiken ydin. Ydinihmisyys.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

"Uskonnollisilta fundamentalisteilta puuttuu jalomielisyys ja inhimillinen suurpiirteisyys, riippumatta siitä, onko kysymys kristityistä, muslimeista tai juutalaisista, mikä on surullista, murheellista ja syvästi valitettavaa."

Christer Kihlmanin monologista Vastaus on ei! (2000)

Toimituksen poiminnat