*

Miikka Keränen Politiikkaa lappilaisittain vihreänä.

Vaalit eivät olekaan salaiset

Äitini puoliso ei äänestänyt minua eduskuntavaaleissa. Eikä äänestänyt muuten kukaan hänen sukulaisistaan. En tiedä tätä siksi, että he olisivat minulle tämän kertoneet. Tiedän sen, koska vaalitulokset on avointa dataa, josta se käy selvästi ilmi.

En saanut eduskuntavaaleissa ainuttakaan ääntä Posiolta. Siellä on kuitenkin kirjoilla äitini kihlattu sekä hänen sukulaisensa. Kivitaipaleelta sain vain kaksi ääntä, moni sukulainen jätti siis sielläkin äänestämättä. Avoin vaalidata rikkoo tältä osin räikeästi heidän oikeuttaan vaalisalaisuuteen. Vaalisalaisuuden ideana on toki estää, ettei tarvitse kertoa, että ketä äänesti. Mutta mielestäni myös se tieto, että ketä ei äänestänyt, pitäisi laskea osaksi oikeutta vaalisalaisuuteen.

Ehdotankin, että pienten äänimäärien kohdalla ei paljasteta aivan tarkkaa tietoa äänistä. Esimerkiksi minun vaalituloksesta voisi nähdä, että sain alle 5 ääntä Posiolta. Tietäisin toki silti, että eivät aivan kaikki perhetutut äänestäneet, mutta en voisi tietää varmasti, ettei kukaan. Silloin se olisi aivan ehdokkaan omalla vastuulla, että jaksaako moisella päätään vaivata.

Pienillä paikkakunnilla tämä on ongelma myös siksi, että ihmisten äänestyskäyttäytymistä seurataan. Jos kaikki tuntevat pienen äänestysalueen ihmiset, ja yht’äkkiä outo puolue saakin äänen, alkaa puskaradio soimaan. Kuka oikein tuota äänesti?

Olen radikaalin avoimuuden kannattaja, mutta sen oheistuotteena ei saa tehdä ihmisten elämää hankalaksi. Pienellä vaalidatan fiksauksella voitaisiin välttyä kaikkein räikeimmiltä paljastuksilta.

Lopuksi haluan vielä muistuttaa, että vaalisalaisuus on oikeus olla kertomatta. Mutta on ihan luvallista kertoa, että ketä äänesti - ja kannustaa myös muita äänestämään samoin. Silloin se oma ehdokas saattaa jopa menestyä paremmin!

Tasapuolisuuden nimissä voin paljastaa nyt, että ketä olen oikein lyhyehkön täysi-ikäisyyteni aikana äänestänyt:  Satu Hassia (2009)  ja Antero Vartiaa (2014) europarlamenttiin, itseäni eduskuntaan (2011, 2015) , kirkkovaltuustoon (2010, 2014) ja kaupunginvaltuustoon (2012) sekä Pekka Haavistoa (2012) presidentiksi molemmilla kierroksilla. Paljastan nämä kuitenkin vapaaehtoisesti: en halua, että ne voitaisiin päätellä asuinalueeni perusteella.

Miikka Keränen
Rovaniemi
Vihreät

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän jannehalinen kuva
Janne Hälinen

Olen itse kiinnittänyt huomion samaan. En tosin ole juurikaan pitänyt asiaa aiemmin ongelmana, vaan pikemminkin oli todella mielenkiintoista tutustua alueelliseen äänestysdataan ehdokkaana ollessani.
Kieltämättä ongelma vaalisalaisuuden kanssa tulee vastaan juuri pienillä paikkakunnilla, joilla kepun äänestäminen on maan tapa ja kansalaisvelvollisuus. Ehkä ehdottamasi tapa voisi parantaa tilannetta jonkin verran.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Saamistasi äänistä voit päätellä jotakin siitä ketkä sinua eivät äänestäneet. Olisiko kuitenkin tärkeäpää miettiä sitä, ketkä sinua lopulta äänestivät?

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen

Missä sanotaan, etten olisi miettinyt niitä, jotka minua äänestivät? Sain kuitenkin reilusti yli 400 ääntä Lapissa ja olin vihreiden listan toinen. Rovaniemellä olin suosituin vihreä.

Blogi siitä, että pohdin omia äänestäjiäni tuskin kiinnostaisi monia, eikä ainakaan poistaisi pienten paikkakuntien ongelmaa.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Eihän tuo niin kummallista ole! 1980-luvulla voitiin laskea melkein äänen tarkkuudella kuka oli ketäkin äänestänyt ainakin syrjäkylillä.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Helppo oli myös laskea moni maalaisliito vaalirieska ei tuottanutkaan tulosta.

Matias Ahtopelto

Keränen on oikeassa. Myös minulla omalta kohdalta on samanlaisia kokemuksia. Pienten äänestyspaikkojen tulosten perusteella voi saada tietoja miten tuttava tai lähipiiri on äänestänyt. Kasvokkain vakuutetaan tukea, mutta kopissa tuo tuki ei konkretisoidu ääniksi. En kuitenkaan lähtisi muuttamaan systeemejä. Pienet äänestysalueet erityisesti pienissä kunnissa ovat itsestään vähenevä haitta. Toisaalta niiden häviäminen on demokratia kannalta huono asia, kun äänestyspaikka on kaukana kotoa ja voi olla liikuntavaikeuksia tai ei saa kyytiä äänestyspaikalle. Ennen vanhaan ainakin oli tapana, että "oikean" eli oman puolueen äänestäjä vietiin äänestämään porukalla. Huvittava juttu oli, että vaalilautakunnassa virkailijat saattoivat ihmetellä toisilleen, että tuo kaverihan on teikäläisiä, onkohan se sairaana vai miksi ei ole käynyt äänestämässä. Silloin lähti auto noutamaan tätä kadonnutta lammasta! Nykyään ei tämmöistä tapahtune, sillä taisto on mennyt niin kovaksi!

Käyttäjän jukkav kuva
Jukka Väisänen

Toisaalta on mielenkiintoista nähdä, mistä on saanut omat äänensä. Esimerkiksi kunnallisvaaleissa esitteitäni luukutettiin eri alueille. Jossakin se näytti tuottavan paremmin tulosta ja toisaalta tästä tiedosta on hyötyä tulevia vaalikampanjoita ajatellen.

Olet hyvä tyyppi ja toivon, että sinut saadaan jonakin päivänä kansanedustajaksi ja ministeriksi asti. :)

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen

Kiitos Jukka :) Aika näyttää, että mihin asti sitä politiikassa päätyykään!

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen

Disclaimer: Henkilökohtaisuuksille ja perättömyyksille ei ole tilaa blogini kommenttiosuudessa.

Juhani Nurminen

Jos äänestää mielestään pätevää ehdokasta niin ei kai siinä ole mitään salattavaa?

Vähän sama juttu kuin jos tekee riittävän määrän työtä palkkansa eteen niin kyllä sen bruttopalkankin (ja neton) rohkenee avoimesti kertoa.

Mutta jos on salattavaa, niin sitten sitä vaan on :-(

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen

Saa kertoa, muttei tarvitse eikä pidä pystyä päätellä, että ketä on äänestänyt. Se on se pointti.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset