Miikka Keränen Politiikkaa lappilaisittain vihreänä.

Helppo vaalidata, missä olet?

  • " Isompi aineisto, joka ei ole julkinen. "
    " Isompi aineisto, joka ei ole julkinen. "

Eduskuntavaalit lähestyvät vauhdilla. Ja usko tai älä, mutta osa meistä haluaisi tutkiskella hieman viime vaalien tuloksia. Tuloksia ei vain valitettavasti ole juuri tarjolla, kun Ylekin on poistanut oman tulospalvelunsa. Miksi tästäkin pitää tehdä näin vaikeaa?

Tutkin mielelläni eri vaalipiirien tuloksia. Erityisen kiinnostunut olin näkemään, montako ääntä olin itse saanut Lapin eri kunnista. Koska en ole mikään datataikuri, eivätkä silmäni kestä pelkkää mustetta paperilla, olen pitänyt lähteistä, joita on helppo käyttää. Klikkaat kartasta kuntaa, saat kyseisen kunnan tiedot. Faktat on valmiiksi tilastoitu, esimerkiksi äänimäärän ja vertailuluvun mukaan.

Mieluisin ja helpoin vaalidatan lähde on ollut minulle Ylen tulospalvelu. Tällä hetkellä se on olemassa vain kuntavaaleista ja eurovaaleista. Eduskuntavaalit 2011 on kadonnut jo aikoja sitten.

Haluaisin tarkastella eri vaalipiirien välisiä eroja ja esimerkiksi tarkastaa, kuinka hyvin jokin ehdokas pärjäsi viime vaaleissa. Yle ei tätä palvelua minulle suo, mutta onneksi on olemassa tämä sivusto, joka on tallentanut Helsingin Sanomien tulospalvelun ja vaalikoneen. Se ei ole yhtä kätevä kuin Ylen, mutta saa kelvata.

Mielestäni Ylellä on velvollisuus säilyttää tulospalvelu ainakin seuraaviin vaaleihin saakka. Eli ne eduskuntavaalien 2011 tulokset pitäisi sieltä vielä näppärästi löytyä. Ihmettelenkin suuresti, miksi tämä palvelu on hukattu.  Nykyaikaisena ihmisenä olen yrittänyt kysyä asiasta twiittaamalla Ylelle. En ole kuitenkaan saanut vastausta. Palautelaatikkoon sitä pitäisi vissiin laittaa s-postia. Yle-vero, odotin sinulta parempaa.

Gallupeja julkaistaan, mutta niistä kerrotaan julkisesti vain lopputulema. Virhemarginaali kyllä mainitaan, ja välillä uutiseen saattaa lipsahtaa jopa vastaajien määrä. Räikyvät otsikot saadaan aikaiseksi, vaikka muutosta suosion välillä ei olisi tapahtunut juuri lainkaan. Toimittajat julistavat puolueita suurimmaksi tai pienimmäksi, vaikka kyse on siis suosiosta. Koon näkee istuvasta eduskunnasta/kunnanvaltuutettujen määrästä/meppien määrästä. Vastaamatta jättäneiden määrää harvoin spekuloidaan sen kummemmin. Kunhan saadaan klikkauksia ja voidaan haastatella uutta gallup-kuninkaallista: siinä on yhden politiikan toimittajan päivä pulkassa.

Gallupeista pitäisi mielestäni julkaista myös raakadata. ”Näin kysely tehtiin” ei oikein riitä. Enkä kaipaa pdf-tiedostoa, jossa on luetteloitu gallup-kannatus vuodesta Pentti ja Irene. Tahdon tarkempaa tietoa.

Tahtoisin esimerkiksi tietää, miten eri ikäryhmät suosivat puolueita. On uskomatonta, että en voi tätä tietoa mistään löytää. Näistä julkaistaan aina välillä muutama tiedonjyvänen, mutta ei koko totuutta. Hip-huraa, puolue A saa 30 % kannatuksen ikäryhmältä x. Entäs muut puolueet? Sitten yhtäkkiä demarit taikovat tiedon, että heidän kannatuksensa on noussut yrittäjien joukossa. Kansallakin pitäisi olla oikeus tarkistaa, mistä moinen tieto on saatu!

Jos olisin saanut käsiini tiedon eri ikäryhmien puoluekannatuksesta, olisin laskenut miten eduskunnan paikkajako olisi mennyt Jari Korkin esittämän ikäperusteisen jaon perusteella. Mutta kun ei. 

Tilastokeskus toki tilastoi kaikenlaista. Mutta sen tilastoista on yksinkertaisuus välillä kaukana. Laiskalla nettisurfaajalla iskee laiskuus, hei!

Ratakiskoversio: Äänestäjillä tulisi olla mahdollisuus tarkastella vaalidataa ja gallup-tuloksia laajemmin. Internet mahdollistaa tiedon monipuolisen käsittelyn, joten dataa tulisi tarjota helposti käsiteltävässä muodossa. Yleisradiolla on velvollisuuksia, joiden joukkoon kuuluisi laskea vaalidatan säilyttäminen seuraaviin vaaleihin asti.

Kätevää ja avointa dataa verovaroilla, kiitos. Ihan yleisestikin. 

Miikka Keränen
 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (43 kommenttia)

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen

Mainittu tekstissä. Sekava ja epäkäytännöllinen.

Mika Rajala

Jaa-a. Eipä minusta. Vaalien 2011 tilastot löytyvät tästä:

http://193.166.171.75/database/StatFin/vaa/evaa/ev...

Kohdassa viisi on ehdokkaiden saamat äänimäärät, otsikolla
"5. Ehdokkaiden saamat äänimäärät suuruusjärjestyksessä sekä vertausluku, valituksi tulleet merkitty *:llä"

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen Vastaus kommenttiin #13

Se, mikä tuolta avautuu, on kyllä niin sekava vempain verrattuna esim. Ylen tulospalveluun, että oksat pois. Harmi, kun ei voi kommenttiin lisätä kuvaa, sillä tuo ehdokkaan skrollailu ja klikkailu on nykyohjelmoinnilla kyllä aivan tarpeetonta.

Mika Rajala Vastaus kommenttiin #14

Joo, en ole millään muotoa vastuussa näissä, eli ei kannata reklamoida minulle.

Itse tekisin niin, että siirtäisin kaman exceliin ja käyttäisin find-toimintoa.

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen Vastaus kommenttiin #15

Silti hankalampaa kuin se mitä Yle tarjosi.

Mika Rajala Vastaus kommenttiin #17

Riippuu kait vähän siitä mitä ne omat tarpeet ovat. Excelillä ne vähänkään pidemmälle viedyt analyysit joka tapauksessa kuitenkin tehdään.

OK, but I get the point: blogistille Ylen kama oli parempi.

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen Vastaus kommenttiin #18

Kyllä ne Excel-taulukot on ihan tarpeen välillä, mutta ei ollut puhe suoraan siitä. Yritin kirjoittaa tavallisen äänestäjän näkökulmasta: hän ei ala tekemään taulukkoja tai analyyseja, vaan haluaa näppärästi perustiedot.

MustanKeisarikunnan Ritar... Vastaus kommenttiin #18

HS esitteli suurieleisesti EKP:n tilaston: Suomi on Euroopan köyhimpiä maita kotitalouksien listalla.

Espanja, Kreikka, Italia, Kypros ovat listalla huomattavasti varakkaampia totitalouksia kuin Suomessa.

Suomen hallitukset ovat valehdelleet koko sodan jälkeisen ajan kansalle, että olemme Euroopan varakkaimpia ja näin me voimme avustaa Euroopan muita "köyhiä".suurisuisesti

Ei ole montaa päivää, kun Aleksander Stub valehteli koko Suomen kansalle: Olemme Euroopan rikkainpia, joten meidä pitää auttaa Etelä-Euroopan kansalaisia.

Suomen kansaan tämä hallituksien valhe on mennyt kuin "kuuma puukko voihin".

Suomalaiset ovat vain käyneet Etelä-Euroopan turistirannoilla juomassa halpaa viinaa. Ei sillä mitään ko. kansan todellisesta varallisuudesta näe. Miten ihmiset elävät, minkälaisissa asunnoissa asutaan, millaisilla autoilla ajetaan, käydään ulkona syömässä, teattereissa, taidenäyttelyissä, matkustellaan ulkomaille.

Olen tästä Suomen hallituksien valehtelusta kirjoitellut eri blogeihini jo monen vuoden ajan.

Aika vähän on asiaani uskottu, ymmärrän ettei "perus-suomalainen" voi tätä ymmärtää.

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen

Liittyy käytyyn keskusteluun tai blogiin... miten?

Olet jokatapauksessa "pelle" kun vihreisiin yhdyit!

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen

Minäpä haen tuon punaisen nenäni. Voisiko ritari tulla heittämään pari kierrosta ravia ratsullaan sirkusyleisölle? Eiku, äläpä tulekaan: me vihreät ei oikein tykätä eläinten hyväksikäytöstä viihdetarkoituksessa.

Käyttäjän ilikka kuva
Ilkka Partanen Vastaus kommenttiin #32

Tuota samaa kyseinen trolli tuli pommittamaan copy-pastena minunkin blogiini, eikä se mihinkään liittynyt sielläkään. Usari voisi noudattaa omia sääntöjään ja sallia nimimerkit vain poikkeuksellisen hyvästä syystä. Mahdollisuus aukoa päätään kirjoittajille nimimerkin suojista ei ole sellainen. Ilmoitin ylläpidolle, katsotaan josko saavat mitään aikaan.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Ylen verovaroilla kustannetut mielipidemittaukset pitäisivät olla kaikin puolin avoimia ja kansalaisten vapaassa käytössä. Jos nykyiselle toimittajalle tämä ei käy, toimittajaa on vaihdettava. Tiedon pimittäminen ei sovi Ylelle. Vanhoja tuloksia ja tietoja ei saisi koskaan poistaa, ne eivät juurikaan vie tilaa tai aiheuta ylläpitokustannuksia.

Neljässä vuodessa ehtii kyllä moni asia muuttua, joten vuoden 2011 tulosten tutkimisesta on vain rajallisesti hyötyä.

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen

Se on kyllä totta, että yhtäläisyysmerkkejä ei voi vetää vuosien '11 ja '15 välillä. Mutta on siellä silti kaikkea mielenkiintoista!

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Suoran demokratian suvikset saivat Lapin vaalipiirissä 124 ääntä.
Nuivat 99223 ääntä.

Eikö tuolta löydy mitä tarttee http://tulospalvelu.vaalit.fi/

Mika Rajala

TK:n data parempi, jos tarvitsee ehdokkaiden (myös ei-valittujen) saamia äänimääriä.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

En ole datanomi, mutta M. Keränen sai 30 ääntä Rovaniemellä Kauppatorin äänestyspisteellä. Pääsikö läpi?

Suora toiminta 9 ääntä.

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen Vastaus kommenttiin #5

En tiedä, onko kommenttisi olevinaan jonkinlaista vittuilua vai oletko noin tyhmä. Oli miten vain, niin kannattaa varmaan hakea sinne ammattikoulun datanomi-linjalle, niin selviää.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee Vastaus kommenttiin #7

Eipä ollut vittuilua. Mistä niin päättelit?

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen Vastaus kommenttiin #10

No, sitten se on tuo toinen vaihtoehto. Kiitos kun selvensit.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee Vastaus kommenttiin #12

" vittuilua vai oletko noin tyhmä "

Menee hakkaroinniksi nyt sulla.

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen Vastaus kommenttiin #19

Aikuiselta, kirjoitustaitoiselta ihmiseltä en odota niin tyhmiä kysymyksiä.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee Vastaus kommenttiin #22

Aikuisia pitäisi olla kaikki joo. Mun mielestä sun ei pidä vetää hernettä keuhkoon. Sä et sieltä pilvistä tiedä kuinka vajavainen ihminen täältä päästä sulle ystävällisesti linkit vaalidataan hankki ja vastauksen kirjoitti.

" TK:n data parempi, jos tarvitsee ehdokkaiden (myös ei-valittujen) saamia äänimääriä. "

Kaverisi sanoi tarvittavan myös ei-valittujen äänet. Jos siis kaivoin äänestyspisteen tarkkuudelta tuolta vaalipalvelusta äänesi, mutta en vain viitsinyt selvittää mahdoitko päästä läpi, eikö saa kysyä. Tulipahan selväksi nyt.

Ehkä kirjoittelet näitä blogejasi ihan vaaliavauksina, etkä niinkään ole faktoja edes etsimässä, ja siksi ajatuksesi ei oikein kulje keskustelun mukana.

Mika Rajala Vastaus kommenttiin #28

Aukee, lopeta sekoilu. En ole Keräsen kaveri ja siteeraamassasi lauseessani oli sana jos. Eli missään en väittänyt, että ei-valittujen äänet tarvitaan. Sanoinpahan vain, että jos ne tarvitaan, niin TK:n aineistosta löytyy.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee Vastaus kommenttiin #31

Selväksi tuli. Turha sinun on asiasta alkaa niuhottamaan. Keränen suuttui omia aikojaan, ja sillä siisti.

Minun vastaukseni oli vastaus sinun kommenttiisi, jossa puhuit ei-valittujen äänistä. Siitä kysymykseni "pääsikö hän läpi". Jos eduskuntaan pyrkivän poliitikon pitää generoida 30 kommentin rutina-ketju nettiin, niin täytyy todeta vihreiden kannattajilla Lapissa olevan ihan todellista tarvetta suoralle vaikuttamiselle ohituiskaistaa pitkin.

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen Vastaus kommenttiin #35

Voi ystävä, en ole suuttunut vielä kellekkään. Lähinnä hakkaan päätä seinään, mutta sen aiheuttaa ihan muu kuin viha! Hyvää yötä.

Mika Rajala Vastaus kommenttiin #35

Turha sinun alkaa väittämään mistään niuhotuksista. Toivoin vain, että et sekoilisi vaan olisit asiallinen.

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen Vastaus kommenttiin #28

Ei me enää edes puhuta samasta asiasta. Nää sun kommentit ei oikein aukee.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee Vastaus kommenttiin #34

Kukahan lie aloitti tämän ohi-aiheen-keskustelun, mutta hyvin sinulla intoa piisaa jatkaa.

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen Vastaus kommenttiin #38

Niin, kukahan. Voit lopettaa blogiini kommentoinnin koska tahansa.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee Vastaus kommenttiin #40

" Niin, kukahan. Voit lopettaa blogiini kommentoinnin koska tahansa. "

Kukakohan joo. Se on kenen tahansa helppo selvittää aloittamalla lukemaan kommentista #3.

#9 Miikka Keränen: "...vai oletko noin tyhmä."

Ihan kaikki minkä elämässäsi näet pimeänä, ei suinkaan ole mustaa. Siksi sellainen normaalin keskustelun ilmaisu kuin "Anteeksi, tulkitsin asian väärin", on poliitikolle huomattavasti parempi kuin tuolla ylempänä ketjua runoilemasi.

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen Vastaus kommenttiin #41

En ole tietääkseni tulkinnut mitään väärin?

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee Vastaus kommenttiin #43

" En ole tietääkseni tulkinnut mitään väärin? "

Tullut riittävän monelle selväksi ettei tietäminen ole sinun vaalivalttisi.

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen Vastaus kommenttiin #44
Mika Rajala Vastaus kommenttiin #5
Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen

Aukee viittaa ilmeisesti Muutos2011 -puolueen saamaan äänisaaliiseen. Ei ole mikään ihme, sillä harva haluaa yhdistää suoran demokratian vaatimuksen todella vahvaan maahanmuuttovastaisuuteen/-kriittisyyteen. Jos puolue ajaisi vain suoraa demokratiaa, voisi siitä jopa keskustella.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

" Aukee viittaa ilmeisesti Muutos2011 -puolueen saamaan äänisaaliiseen. Ei ole mikään ihme, sillä harva haluaa yhdistää suoran demokratian vaatimuksen todella vahvaan maahanmuuttovastaisuuteen/-kriittisyyteen. "

Nyt alat pääsemään jo hieman jyvälle. Toisin kuin ajattelet, olen vain äänestäjä ilman puoluetta.

Kirjoitin toiseen avaukseesi, jos satuit lukemaan(?), seuraavaa:

" Kuluttajansuojalla perusteleminen on kovasti halpahintaista. Keskivertoäänestäjä haluaa ensisijaisesti edistää asiaa 1 ja 2, ei suinkaan kannattaa puoluetta X tai Y. Jos äänestäessäsi edistät asiaa nro 1 puolueen X kautta, tuo X vastustaa hanketta nro 2. Näin se on, äänestäminen ei kannata koskaan. "

Voisitko kertoa minulle mitä puoluemafia-perhettä kannattaa äänestää jos haluaa edistää suoraa demokratiaa ja suvaitsevaa maahanmuuttoa? Et ehkä näe sieltä äänten kerääjien puolelta katsellessa mitään ongelmaa tuossa, mutta äänestäjälle se ylittämätön este.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo Vastaus kommenttiin #16

Kannattaa äänestää vihreitä. Suora demokratia kuuluu myös vihreiden tavoitteisiin.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee Vastaus kommenttiin #20

" Kannattaa äänestää vihreitä. "

Heti kunhan aloitteita asiasta ilmestyy muulloinkin ja muissa yhteyksissä kuin ennen vaaleja vaalipuheissa.

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen Vastaus kommenttiin #23

Periaateohjelmaan ja poliittiseen ohjelmaan kannattaa tutustua. Kansalaisaloite oli yksi askel, joka saatiin perustuslakiin vihreiden ansiosta.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee Vastaus kommenttiin #24

" Kansalaisaloite oli yksi askel, joka saatiin perustuslakiin vihreiden ansiosta. "

Mä olen tyytyväinen siihen. Kun kaikki muutkin ovat, mikä estää politikoimasta enemmän.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo Vastaus kommenttiin #23

Vihreät ovat tietääkseni ainoa poliittinen liike Suomessa, joka on saanut toiminnallaan aikaan kehitystä kohti suoraa demokratiaa. Muutos 2011 kyllä pitää meteliä mutta tuloksia ei ole. Vihreät saivat suurella työllä läpi lain kansalaisaloitteista, joka ei ole täydellinen mutta kuitenkin hyvä alku suoralle demokratialle.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset