Miikka Keränen Politiikkaa lappilaisittain vihreänä.

Olenko työkykyinen vielä yli 60-vuotiaana?

Pakkohan se on myöntää: Ei sitä 23-vuotiaana osaa oikein seurata eläkeikää koskevaa päätöksentekoa. Vanhuuseläkkeen alaikärajan nosto ei puhuttele, kun pitäisi tässä ensin selvitä opinnoista ja sitten vielä jotenkin saada paikka työelämässä. Toki eläkevuosista lienee 1990-luvulla syntyneen turha edes haaveilla, mutta pakko on kysyä, että johtaako tämä ikäraja-keskustelu mihinkään. Olenko minä tai sukupolveni edes työkykyisiä enää yli 60-vuotiaina?

Työelämän pituudesta keskustellessa sorrutaan usein puhumaan juuri eläkeiästä. Työelämässä jaksaminen tai vastavalmistuneiden työllistyminen eivät valitettavasti juuri hallitse keskustelua. Välillä tuntuu suorastaan siltä, että päättäjät eivät hahmota sitä tosiasiaa, että Suomen ikärakenne muuttuu suuresti. Nykyisen eläkejärjestelmän kanssa painiminen ei välttämättä ole enää lainkaan olennaista, kun minun ikäpolveni saapuu ns. eläkeikään. Toisin kuin nyt, ei taida olla juuri muuta mahdollisuutta, kuin säästää omat eläkerahansa itse. Ja pitänee aloittaa nuorena.

Mutta mikähän mahtaa olla työkyvyn laita? Missä vaiheessa kupla puhkeaa, ja huomaamme, ettei elinän nousu välttämättä merkitsekäään sitä, että samalla myös työkykyiset vuodet lisääntyvät? Parista vuodesta taistelun vastapainoksi haluan nostaa esille muutaman seikan, jotka toivottavasti muistuttavat meitä myös työkyvyn, työssä jaksamisen ja nuorison työllistymisen tärkeydestä:

  • Ammattikoululaisten kunto heikkenee, ja se näkyy opintojen keskeytymisessä ja työkyvyssä. (HS 19.8.2014)
     
  • Lasten ja nuorten lihavuus on hälyttävässä nousussa. (Lääkärilehti 2005)
     
  • Syrjäytyneitä nuoria on kymmeniä tuhansia. Vuonna 2011 työkyvyttömyyseläkkeelle jäi noin 4 nuorta päivittäin. Henkilökohtaisten tragedioiden lisäksi yhteiskunta menettää verotuloina, kasvaneina sosiaalimenoina ja menetettynä työpanoksena noin 1,2 miljardia euroa vuodessa. (SK 2.7.2011 ja HS 11.8.2012)
     
  • Asepalveluksen suorittaminen lykkää opiskeluja ja lyhentää työuria. (Maanpuolustuskorkeakoulun raportti 2013)

  • Suomalaisten keskimääräistä eläkkeellesiirtymisikää laskee erityisesti työkyvyttömyyseläkkeiden suuri määrä ja aikainen alkaminen. Työkyvyttömyyseläkkeelle jäävien keski-ikä on 52-vuotta ja se alentaa yleistä eläkeikää merkittävästi.  Usein syynä on mielenterveyden ongelmat. (YLE 31.10.2010)

On siis ihan aiheellista pohtia moniko nykypäivän nuori todella jaksaa olla työelämässä yli 60-vuotiaaksi. Jos opinnot tökkäävät, ei työllisty tai viimeistää työelämässä sairastuu, ei vanhuusvuodet näytäkään niin valoisilta. Puhumattakaan siitä, että on minun sukupolveni työpanos ylläpitää suuri eläkeläisten yhteiskunta parin vuosikymmenen kuluttua. Ehkä se eläkepommi sittenkin räjähtää?

Emme osaa olla kauaskatseisia. Jos työelämän pidentäminen todella on niin merkittävä tapa laittaa Suomen asiat kuntoon, niin miksemme sitten pyri pidentämään sitä myös alkupäästä ja keskeltä.  Antamani esimerkit ovat vain pieni osa sitä keskustelua, jossa päätetään nuorten ja tulevien sukupolvien tulevaisuus. Meidän on eläkeiän lisäksi pohdittava sitä, miten koulutus vastaa opiskelijan ja työelämän tarpeita, miten nuorten syrjäytymiseen voidaan puuttua ja millaiseen työelämään nuoret sitten pääsevät. Eli ratkaistavana on myös nykyisen työelämän jaksamisen ja terveyden haasteet. 

Eläkeikäkeskustelu koskettaa tietenkin nyt työelämässä olevia ja on heidän kannaltaan tärkeä päätös. Siitä puhuminen ei ole nuorilta pois. Mutta työelämän pidentämisessä pitäisi ensin katsoa sinne pulpettiin, eikä pohtia yli 60-vuotiaan jaksamista vielä pari kalenterivuotta pidempään. Jos sinne asti on jaksanut, on melkoinen sankari. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Luultavasti sukupolvesi edustajista melkoinen osa olisi työkykyinen yli 6-kymppisenä, jos saataisi tupakointi, alkoholin ja huumeiden käyttö jonkunlaiseen kuriin. Tähän päästäisiin, jos sukupolvesi edustajat lakkaisivat ihannoimasta väkivaltaurheilua ja kaikenlaisia mömmöissä ja kännissä pyöriviä muusikoiksi kutsuttuja estradiesiintyjiä. Eli porukoita, jotka toimivat vain rahantekotarkoituksessa, pahemmin välittämättä mitä ihailijoilleen tapahtuu.
Lienee jo ajatuksenakin mahdottomuus? Mutta toivossa on hyvä elää.

Käyttäjän ReijaHaapanen kuva
Reija Haapanen

Noista mainitsemistasi ihannoinnin aiheista tulee kyllä yhtä lailla mieleen 1960-luku kuin nykyaika. Tai tupakasta hieman enemmän se 1960-luku.

Käyttäjän VivianLaukka kuva
Vivian Laukka

Ja minä kun olen viimeaikoina lukenut vain raportteja ja tutkimuksia joissa on huomattu nuorten juovan, tupakoivan ja käyttävän kaikenlaisia muita mömmöjä tilastollisesti kaikkein vähiten 50vuoteen - eli väittämäsi taitaa perustua vain luuloon eikä tietoon.

Voisitko myös määritellä väkivaltaurheilun? Minun mielestäni siihen kuuluu olennaisesti kaikenlaiset vapaa-ottelut, nyrkkeily ja paini, unohtamatta tietenkään väkivaltaisinta urheilunmuotoa Suomessa, joka on jääkiekko. Kyllä ehdottomasti nämä pitää kieltää, niin nuoriso pysyy ruodussa.

Käyttäjän Minnamaarialax kuva
Minna-Maaria Lax

Itsemotivointi on kunnossapysymisen a ja o. Ulkopuolinen painostus vaikkapa lenkille lähtöön synnyttää helposti vastareaktion, vaikka ihminen tietäisikin sen olevan hyväksi hänelle.

Omakohtainen esimerkki on kuluneelta vuodelta, eli totaalinen haksahtaminen aikuistaitoluisteluun. Kehittyminen lajissa kun kiehtoo, niin muutosta kropassa tapahtuu väkisin, tahtomalla tai tahtomatta. Koko alkuvuosi on mennyt tahdilla kilo per kuukausi painosta ja pari senttiä per kuukausi vyötäröltä. Samaa tahtia jos menee edelleen, niin tulevana syksynä ollaankin mallin mitoissa 90-60-90! Tuskinpa kuitenkaan.

Kyllähän fyysinen olemus määrittää henkistä jaksamista, ei siitä mihinkään pääse. Mittarissa nyt 51, eli kuuteenkymppiin pieni hujaus!

Toimituksen poiminnat