Miikka Keränen Politiikkaa lappilaisittain vihreänä.

Konservatiivihallitusta pukkaa?

Jos eduskuntavaalit pidetään ennaltasovitun mukaisesti, niihin on enää jäljellä vain noin 10 kuukautta. Nykyinen Stubbin hallitus saattaa toki vielä syksyllä kaatua syystä jos toisesta, joista päällimmäinen mahdollisuus lienee ydinvoimakannan muuttuminen. Seuraavaa hallitusta on povattu jo pitkään, ja sen kokoonpanoa on arvailtu pitkin vaalikautta. Porvarihallitus lienee puolueiden nykykannatuksen valossa todennäköisin, mutta oikeistolaisemman politiikan lisäksi taidetaan valita varsinainen konservatiivihallitus.

Nykyinen pääministeripuolue kokoomus ajaa onnistuneesti kaksilla rattailla arvokysymyksissä. Stubb ja muutamat muut ovat selkeästi ja kirkkaasti arvoliberaaleja, ja puolustavat vaihtelevan ponnekkaasti tasa-arvoista avioliittolakia. Entinen "koti, uskonto, isänmaa" -kööri kuitenkin pitää sisällään edelleen melko perinteistä porukkaa. Vanhanaikaisia konservatiiveja löytyy paljon, ja arvokysymysten kahtiajako näkyi jo eurovaalien ehdokasasettelussakin. Samalta listalta kun löytyi niin Stubb kuin sitten Eija-Riitta Korhola ja Kai Pöntinenkin. Lakivaliokunta antoi kylmää kyytiä tasa-arvoista avioliittolakia ajavalle kansalaisaloitteelle, ja syyttävää sormea voidaan osoittaa kokoomuksenkin suuntaan, sillä heidän edustajistaan vain Jaana Pelkonen äänesti aloitteen puolesta. Onneksi lakialoite kuitenkin pääsee äänestykseen eduskunnan suureen saliin, jossa todella mitataan kokoomuslaisten oikeudenmukaisuuden taju ja yhdenvertaisuuden edistämisen tahto.

Jos siis kokoomus jatkaa eurovaalituloksen viitoittamalla tiellä, pääsee Stubb jatkamaan hallituksen johtana myös seuraavan vaalikauden. Kahtiajako jatkuu siis hallituksessa edelleen.

Keskustan arvokonservatiivisuus ei liene kellekkään mikään yllätys tai uutinen, vaikka nuorisosiipi onkin tässä suhteessa äijäpuoluettaan raikkaampi. On siis keskustan äänestäjien käsissä, millaisilla arvoilla varustettuja edustajia he eduskuntaan lähettävät. Esimerkiksi Lapin edustaja Eeva-Maria Maijala pääsi äänestämään lakivaliokuntaan kansalaisaloitetta vastaan, koska demarit päättivät jättää kokouksen väliin. Maijalan kaltaisten uudelleenvalinta pitäisi siis puolueen edelleen arvokonservatiivisena. Eurovaaleissakaan keskustan riveistä ei ILGA:n sitoumuksen allekirjoittajia juuri löytynyt - olisiko ollut peräti yksi. 

Keskusta on noussut viime eduskuntavaaleista paljon, ja olisi mahdollisesti vahvasti mukana hallitusneuvotteluissa. Etenkin kun kokoomukselle ei näytä enää demarit kelpaavan. 

Perussuomalaisten arvokantoja pitänee kysyä Timo Soinilta, sillä persukansanedustajilla kun ei ole ilmeisesti lupaa omaan omatuntoon. Jyräähän Soini omat rivinsä äänestämään tasa-arvoista avioliittolakia vastaan. Puolueen kannan vastaisesti ajatellut Arja Juvonen häädettiin sopivasti pois lakivaliokunnan kokouksesta, jolloin himokonservatiivi Mika Niikko pääsi aisoihin.

Jos perussuomalaiset eivät jälleen jätä hallitusvastuuta sikseen, on heidän arvopohjansa hyvin vahvasti konservatiivinen uudessa hallituksessa. Arvoliberaaleille aloitteille Soini tuskin antaa tukeaan hallitusta muodostaessa.

Jos kolme suurinta jatkavat eurovaalien tulosten hengessä myös eduskuntavaaleissa, on heillä jo keskenään jo yli 55% kannatus. Oletan kuitenkin kokoomuksen haluavan itselleen yhden apupuolueen, joten valinta lienee kristilliset. Rkp kun tuskin perussuomalaisten kanssa samaan soppaan sopii, eikä vihreätkään sellaiseen hallitusyhteistyöhön taitaisi ryhtyä. Vasemmistoliitto ja demarit eivät kokoomukselle kelpaa, koska se haluaa nyt johtaa maata enemmän oikeistolaisesti. KD olisi siis ainoa sopiva lisä hallitukseen, ja sen arvopohjaa nyt ei tarvitse kenenkään googlettaa.

Kokoomus, keskusta, perussuomalaiset ja kristilliset saisivat eurovaalituloksen perusteella noin 60% osuuden äänistä. Tällaisella porukalla muodostuisi helposti konservatiivihallitus, jolta lienee turha odotella mitään merkittäviä uudistuksia Suomen tasa-arvo -ongelmiin. Pitää siis toivoa, että liian moni takki ei käänny eikä Soinin mahti pure liiaksi, kun eduskunta syksyllä äänestää tasa-arvoisesta avioliittolaista. Konservatiivihallitukselta kun sellaista edistysaskelta olisi turha odottaa.

Ainoa tapa estää tällaisen poppoon muodostuminen on olla äänestämättä konservatiiveja. 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (20 kommenttia)

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen

Tässä hyvä kirjoitus, josta konservatiivihallitus voi alkaa ottamaan Raamatun oppeja käyttöön:

http://www.riemurasia.net/kuva/Homouden-kauhistus/...

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Ehkä näihin tärkeisiin kysymyksiin löytyy arvovaltainen vastaaja sitten, kun Irakin ja Syyrian kalifaatti ulotetaan Suomeen.

Käyttäjän jannehalinen kuva
Janne Hälinen

Jokseenkin vaikea nähdä, että kokoomus ja perussuomalaiset mahtuisivat samaan hallitukseen. Etenkin Eurooppapolitiikassa puolueet edustavat toistensa peilikuvia. Jos hyvin käy, muodostuu sinivihreä porvarihallitus (kok-kesk-vihr-rkp).
Konservatiivihallitushan voi muodostua myös kesk-ps-sdp-vas -linjalle, riippuen vähän siitä, mitkä ovat vaalien jälkeiset voimasuhteet.

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen

Se on kyllä totta, että vasemmistopuolueita (sdp ja vasemmistoliitto) ei pidä sokeasti niputtaa arvoliberaaleiksi, sillä heilläkin esim. juuri tasa-arvoisen avioliittolain vastustajia löytyy. Eli totta, konservativiihallituksen voi muodostaa myös toisenlainen kokoonpano. Ainoita arvoliberaaleja kun lienevät vihreät ja melko vahvasti rkp.

Europolitiikassa on helppo luoda sellaisia kompromisseja, että persut ja kokoomus saavat ne sovittua molemmille "myönteisellä" tavalla. Olihan nytkin tehty minihallitusneuvottelujen tulos tällainen kehukierros sekä demareille että kokoomukselle. Suomi on kuitenkin ollut melko tiukkana nyt EU:ssa ja etenkin ongelmamaiden suhteen. Persut saattavat antaa vähän myöten, jotta ministerinsalkut napsahtavat vihdoin omalle tilille.

Käyttäjän jannehalinen kuva
Janne Hälinen

Pitänee siis vain toivoa, että persut eivät halua romahduttaa kannatustaan ottamalla hallitusvastuuta. ;)

Käyttäjän steffers kuva
Tatu Ahponen

Kuinka monta tasa-arvoisen avioliiton vastustajaa löydät Vasemmistoliitosta? On niitä Vihreissäkin, usko tai älä.

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen Vastaus kommenttiin #10

Kyllösen tilalle noussut Hänninen vastusti ainakin vaalikoneessa.

Varmasti, muttei eduskunnassa.

Käyttäjän steffers kuva
Tatu Ahponen Vastaus kommenttiin #15

http://www.hs.fi/politiikka/a1404181440713

"Hänninen, 34, on raahelainen Prisman myyjä. Hän kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia."

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

Jos Vihreiden politiikkaa katselee kuluneena kolmena vuotena niin kivihiilellä tätä maata lämmitetään. Taivas varjele meitä vihreiltä.

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen

1) Kivihiilen käyttö on vähentynyt tällä hallituskaudella: http://www.kymensanomat.fi/Mielipide---Sana-on-vapaa/2014/06/29/Kivihiilen+käyttö+vähentynyt+tällä+hallituskaudella/2014317545065/69?fb_action_ids=10204192750969216&fb_action_types=og.recommends&fb_source=other_multiline&action_object_map=%5B680867641950987%5D&action_type_map=%5B"og.recommends"%5D&action_ref_map=%5B%5D

2) Kiitos luottamuksestasi siihen, että vihreät osaavat yksin päättää noin merkittäviä asioita. Mutta koko hallitus näitä päätöksiä rustaa. Vihreät pyrkivät omassa politiikassaan hiilivapaaseen Suomeen.

3) Puhe oli arvoista, ei energiapolitiikasta. Olisi siis kohtuullista varmaan säästää se keskustelu muihin blogeihin.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Tasa-arvoisen avioliittolain nostaminen vanhakantaisuuden mitaksi ja normalisaation vastustuksen kehystäminen arvokonservatiivisuuteen on kansainvälisessä katsannossa aivan virheellistä.

Käytävän keskustelun perusteella itselläni on kaukolainapyynnössä Heike Raabin teos Sexuelle Politiken... (2011) - Seksuaalisia politiikkoja. Keskustelu parisuhdelaista. Teoksessa esitetään satojen sivujen verran Queer)teoreettista argumentaatiota tasa-arvoisen avioliittolain puolesta ja sitä vastaa, sitä myös homo-emansipatorisen liikkeen argumentteja sitä vastaan, Contra-Positionen... Ei voine olla erityisen arvokonservatiivista, vaan Se arvokonservatiivisuuden kortti päinvastoin heitetään tasa-arvoisen avioliittolain kannattajille.

Ilman tieteellistä lähdettäkin voisi argumentoida sen puolesta, että tasa-arvoisen avioliiton yksipuolinen vaatiminen Tosiasiassa lisää vähemmistöjen sisäistä epätasa-arvoa ja on hyvin epäsolidaarista erilaisia ihmisiä kohtaan.

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen

Ilman tieteellistä lähdettä? No, jos argumentoisit edes omalla järjen juoksullasi, olisi äärimmäisen mielenkiintoista tietää miten yhdenvertainen kohtelu lain edessä _lisäisi_ epätasa-arvoa.

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti

Kiemi kirjoittaa hyvin:
"Tasa-arvoisen avioliittolain nostaminen vanhakantaisuuden mitaksi..."
virheellistä.

Sitten kun Vihreät puolueena alkaa kannattamaan vapaata kielivalintaa Suomen oppilaitosten kielten opetuksessa niin sitten Vihreitä voisi kutsua vapaamieliseksi puolueeksi.

Ts. vapaamielisyyden mittariksi ei käy se,että puolue itse valitsee kriteerit.

Jos vapaan kielten opiskelun kannattamista pidetään vapaamielisyyden kriteerinä kuten kuuluu pitää, niin Perussuomalaiset on puolueista vapaamielisin ja Vihreät kuuluu pikemmin eduskunnan konservatiivisiipeen.

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen

Pikaisella etsimisellä en löytänyt vihreiden periaateohjelmasta (2012) tai poliittisesta tavoiteohjelmasta (2014) mitään sellaista, joka estäisi vihreää politiikkaa ajamasta vapaata kielten opiskelua. Siinä olet oikeassa, että en myöskään löytänyt kohtaa, jossa erikseen vaadittaisiin vapaata kieliopiskelua, mutta ns. pakkoruotsille ei ollut vaatimusta.

Palveluita ja tieteen tekemistä vaadittiin kansalliskielillä, mutta myös vähemmistökielten asemaa halutaan parantaa.

Eli kielikysymyksessä emme ole konservatiiveja, vaan varmaankin jotain välimaastoa. Itse henkilökohtaisesti kannatan vapaampia kieliopintoja.

Käyttäjän Mikihoijer kuva
Miki Höijer

Ennemminkin näkisin Punamusta-hallituksen syntymisen todennäköisempänä. Kesk ja Persut kieltäytyvät yhteistyöstä vaalivoittaja-Kokoomuksen kanssa ja ajavat Kokoomuksen oppositioon ottamalla SDP:n tukipuolueeksi ja SDP:n tuloksesta riippuen ehkä tarvitaan vielä KD lujittamaan todellisen konservatiivihallituksen asemaa.

En pidä ollenkaan vihjailustasi, että suomalaiset porvarit olisivat jotenkin ahdasmielisiä. Sekä Kok että RKP ovat hyväksynyneet puolueohjelmiinsa tasa-arvoisen avioliittolain puolustamisen.

Käyttäjän JuhaniKhr kuva
Juhani Kähärä

"Sekä Kok että RKP ovat hyväksynyneet puolueohjelmiinsa tasa-arvoisen avioliittolain puolustamisen."

Mainoslauseet eivät kaikille riitä. Teot ratkaisevat. Osa nielee Kokoomuksen jutut koukkuineen päivineen, vaikka tehdyistä päätöksistä on helppo huomata puolueen johdon oikea kanta tähänkin asiaan.

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen

RKP ei käsitteekseni ole tuolla listattuna edes hallitukseen menijäksi?

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

"Konservatiivihallitusta pukkaa"
Kun perehtyy vihreiden/vassareiden ohjelmiin niin onneksi pukkaa,,jalat on tukevasti irti maasta molemmilla !
työmatkakuluni ovat euroopan kärkeä niin bensan hinnan kuin autojen hinnan(molemmissa verotus syynä)ansiosta !!!
Kun bensan hinta laskee 30% ja uusien autojen 50% äänestän heti vihreitä jos te näitä asioita ajatte ??

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen

Itse haluaisin, että yksityisautoilusta ei rangaista siellä missä se on välttämätöntä. Pääpaino liikennepolitiikassa tulee kuitenkin olla siinä, että yksityisautoilua saadaan vähentymään joukkoliikenteen lisääntyessä.

Toimituksen poiminnat