Miikka Keränen Politiikkaa lappilaisittain vihreänä.

Kehuja toisten pöytiin

Poliitikkoja syytetään usein siitä, että he keskittyvät liikaa vain toistensa moittimiseen. Negatiiviset huomiot muiden tekemisistä nähdään mustamaalaamisena ja lokakampanjointina. Toki sitäkin harrastetaan. Räikeitä valheita ja propagandaa kuulee harva se päivä. Politiikka ei ole aina kaunista ja rehtiä peliä. Liikaa huudellaan toisten pöytiin. Siksi ajattelin nyt vähän kehua muita.

Ilmastonmuutos on aikamme vakavin uhka. Sen ratkaiseminen ei odota parempaa taloustilannetta tai sopivaa mediatilaa. Siihen on puututtava nyt. Tämä on tärkein syy, miksi itse äänestän vihreitä. Vihreiden asialistalla ilmastokriisin torjunta on numero yksi. Kunnianhimoisen ilmasto- ja ympäristöpolitiikan lisäksi kannatan kestävää kehitystä, kansainvälisyyttä, sosiaalista Eurooppaa, ihmisoikeuksia ja vapautta. Nekin ovat erinomaisia syitä äänestää vihreitä. Yhtenäinen ryhmä parlamentissa, avoin toiminta ja äänestäjän kuluttajansuoja ovat vihreiden eurovaalien valttikortteja. 

Nämäkään hyvät puolet omistani eivät kaikille riitä, ja meillähän on oikeus  olla asioista eri mieltä. Ihmiset päätyvät äänestämään muita puolueita eri syistä.

En ole itsekään mikään pyhimys, ja usein nostan esille muiden puolueiden heikkouksia omasta näkökulmastani. Mutta näen myös heidän ehdokkaissaan paljon hyviäkin tyyppejä. Nämä ehdokkaat ovat mielestäni pienet kehut ansainneet!

En olisi uskonut, että löytäisin kristillisdemokraattien listalta ketään kehuttavaa, sillä olemmahan esimerkiksi tasa-arvoisesta avioliittolaista täysin eri mieltä. Ilokseni olen kuitenkin löytänyt listalta Tom Himasen, joka puuhuu kampanjassaan teknologiasta ja tulevaisuudesta. Seurasin erästä vaaliväittelyä netistä livenä, ja Himasesta paljastui rauhallinen argumentoija, joka perusteli kantansa hyvin. Hänen arvokonservatismistaan en tiedä sen tarkemmin, mutta tässä joukossa lienee vain plussa, ettei ainakaan aktiivisesti ole lähdössä parlamenttiin sellaisilla teemoilla.  Ja koska tällaiset kommentit ovat ilmeisesti sopivia myös isoissa vaalitilaisuuksissa, on minun todettava, että onhan Tom hirmuisen komea nuori mies. 

Vasemmistoliiton listalta silmiini on pistänyt parhaiten Toivo Haimi.  Haimilla tuntuu olevan homma hyvin hanskassa, ja hän tekee mallikkaasti nuorille suunnattua kampanjaa sosiaalisessa mediassa. Tämä hyvinvointia, tasa-arvoa ja puhdasta luontoa painottava myynti- ja viestintäpäällikkö on oikein oiva valinta vasemmiston äänestäjille.

Vaalikoneet ovat ehdottaneet minulle johdonmukaisesti aina vihreitä ehdokkaita, mutta kärjen tuntumaan on päässyt myös muutamia muiden puolueiden ehdokkaita. Parhaiten olen heistä tutustunut kokoomuksen Aura Sallaan, joka onkin mielestäni heidän listansa ehdotonta kärkeä.  Arvoliberaali, puhuu rohkeasti liittovaltiosta ja ymmärtää vielä ympäristönkin päälle. Demareista vaalikone kehuu minulle Kaisa Pennyä ja RKP:stä Alina Bölingia. 

Seuraavat ehdokkaat saavat luultavasti kehunsa siksi, että olen heidät tavannut aivan oikeassakin elämässä. Kun pääsee juttelemaan eri puolueiden aktiiveille vaaliväittelyiden ulkopuolella, huomaa, että monesti yhteisiä tavoitteita on enemmän kuin toisistaan poikkeavia. Ari Ryynänen, Lapin oma piraatti on mielestäni poltiikassa oikealla asenteella ja meillä on myös yhteisiä tavoitteita. Elina Lappalainen jäi mieleeni positiivisena ja yritteliäänä poliitikkona keskustanuorten liittokokouksesta. Muutos2011 -puolueen ehdokas Tuukka Kuru on ollut kanssani isosena rippileirillä, ja poliittisista erimielisyyksistä huolimatta tunnen kehua hänet perehtyväiseksi ja asialleen omistautuvaksi tekijäksi. 

Ennakkoäänestys koittaa pian. Muista äänestää. Huomenna kehun sitten omiani! 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän Kansojenherra kuva
Tuukka Kuru

Kiitos tästä huomionosoituksesta. Olethan sinäkin yksi vihreistä suosikeistani! :)

Käyttäjän Kansojenherra kuva
Tuukka Kuru

Minusta lisäksi tuntuu että meillä on yllättävän paljon yhteistä sukupuolineutraalin avioliiton ja huumausaineiden laillistamisen puolella.

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen

Kyllä vain! Ehkä ne on enemmän noita ympäristöpolitiikan juttuja, missä olemme eri mieltä, ja vaalikoneet eurovaaleissa ei antaneet meille kovin suurta yhtäläisyyttä, mutta tällaisissa yksilön vapauksia koskevissa jutuissa löytyy yhteinen sävel.

Toimituksen poiminnat