Miikka Keränen Politiikkaa lappilaisittain vihreänä.

Lappilaiset eurovaaliehdokkaat

Eurovaaleissa koko Suomi on yhtä vaalipiiriä. Monelle äänestäjälle se on helpotus, sillä voi rauhassa äänestää sitä puoluetta, jota kannattaa. Äänikynnys kun ei ole suhteessa niin korkea kuin mitä se on eduskuntavaaleissa. Oman ehdokkaan ei siis tarvitse olla oman maakunnan kasvatti. Useille kuitenkin kotiseutu on tärkeä, ja monet puolueet ovat pyrkineet saamaan ehdokkaita halki Suomen. Pohjoisin maakunta näyttää silti unohtuvan. Tästä löydät kaikki lappilaiset eurovaaliehdokkaat. 

Ennen kuin aloitan haluan painottaa, etten itse koe kenenkään kotiseutua merkittäväksi syyksi äänestää. Eurovaaleissa hienoa onkin, että voin äänestää ehdokasta asioiden, enkä postinumeron perusteella. On silti hyvä huomata, että puolueet pyrkivät tekemään ehdokaslistoistaan mahdollisimman kattavia. Yhden alueen ohittaminen kertoo joko siitä, ettei sieltä ole tarpeeksi hyvää ehdokasta tai että alueeseen ei kannata panostaa.

Eri alueen ehdokkaat voivat nostaa myös alueen erityskysymykset mukaan keskusteluun. Tämä on erityisen tärkeä huomio juuri Lapin kohdalla, sillä arktinen alue kasvattaa poliittista merkitystään jatkuvasti. Euroopan unionissa pitäisi puhua mielestäni entistä enemmän alueiden Euroopasta, ei yksittäisistä kansallisvaltioista. Esimerkiksi juurikin napapiirin asiat eivät muutu, vaikka mentäisiin rajan yli Ruotsiin. Hyvä on myös muistaa, että eduskuntavaalit ovat aivan oven takana. 



Käsittelen puolueet siinä järjestyksessä, missä ne ovat ehdokasnumeroiden mukaan. Aloitan siis puolueesta Muutos2011. Puolueella on täysi lista, ja ehdokkaita Lapista löytyy peräti kaksi: Oili Harjula Kemijärveltä sekä Tuukka Kuru Rovaniemeltä. Koska olen itse EU-myönteinen vihreä, en löydä puolueen kanssa paljoa yhteistä. Kurun kuitenkin tunnen henkilökohtaisesti, ja olen aina pitänyt hänen tavastaan perehtyä asioihin. Emme ole asioista samaa mieltä, mutta hänen kanssaan pystyy silti aina keskustelemaan. 

Suomen Kommunistisella Puolueella  ei ole ehdokkaita Lapista, vaikka lista on täysi.

Piraattipuolueella on täysi lista ja yksi ehdokas Lapista löytyy: Ari Ryynänen Rovaniemeltä. Ryynäsenkin olen tavannut muutamaan otteeseen kuntavaalien yhteydessä, ja keskustelemme välillä sosiaalisessa mediassa. Hänellä on hyvä asenne yhteisiin asioihin vaikuttamiseen, ja hän osaa tehdä politiikkaa myös huumorilla. Itse en kuitenkaan hukkaisi ääntäni piraatteihin eurovaaleissa: jos tietoyhteiskunta yms. olisi äänestyspäätökseni tärkein kriteeri, valitsisin esimerkisi vihreiden Jyrki Kasvin, koska hänellä on läpimeno mahdollisuus. Piraattien kanssa löydän kuitenkin yhteistäkin - ja haluan huomauttaa, että mielestäni heillä tulisi olla jo nyt yksi paikka eduskunnassa. Paikat sinne kun tulisi jakaa koko maan tuloksen mukaan, ei aluerajoihin sitouneesti. 

Itsenäisyyspuolueen täydeltä listalta löytyy keminmaalainen Roland Berg.

Ja kappas, kenenkäs listalta ei lappilaista ehdokasta löydy: Perussuomalaisten täydelle listalle ei lappilaista ehdokasta sopinut. No, yksi ehdokkaista on kyllä syntynyt Lapissa, mutta mene ja tiedä. Yksi alue jää mielestäni nyt selkeästi pois perussuomalaisten vaaliretoriikasta, ja hyvä pelinavaus eduskuntavaaleihin jäi nyt tekemättä. Itsevarmuutta vai huonoa pelisilmää?

Köyhien asialla löysi 5 ehdokasta, joista yksikään ei ole Lapista.

Kristillisdemokraattien täyden listan lappilaisvahvistus on kemijärveläinen Pirkka Aalto.

Niin ikään 5 ehdokasta kasannut sinivalkoinen rintama ei löytänyt riveihinsä ehdokasta Lapista.

Vasemmistoliiton täydeltä listalta löytyy Juha-Petteri Pasma Kolarista. Ei ole mikään ihme, että Lapista puolueelle ei tullut sen nimekkäämpää ehdokasta: onhan Lapista eduskuntaan valittu Markus Mustajärvi eronnut vasemmistoliiton eduskuntaryhmästä, ja on Vasenryhmän kansanedustaja. Saa nähdä, miten puolue tämän pelaa ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Vihreillä on täysi lista näissä vaaleissa ja yksi ehdokkaista on Pekka Aikio Sodankylästä. Maakuntamme päälehdessä Lapin Kansassa ehdittiin moittia, ettei puolueemme olisi koko kansan puolue. Päinvastoin. Meillä on ehdokas myös pohjoisilta leveyksiltä, joka tuo keskusteluun myös arkitsen alueen erityishaasteet. 

Lapissa ei juuri ruotsinkielisiä suomalaisia ole, mutta RKP on saanut ehdokkaakseen kuitenkin Klemetti Näkkäläjärven Enontekijöltä täydelle listalleen. Vihreiden Pekka Aikio on saamelaiskäräjien entinen puheenjohtaja, ja Näkkäläjärvi nykyinen. Saamelaisväriä vaaleihin tuodaan onneksi siis kahden ehdokkaan voimin, vaikka puolue onkin eri.

Yllätyksekseni keskustalla on vain 1 ehdokas Lapista: Keminmaan oma Paavo Väyrynen ei juuri esittelyjä kaipaa. Jos Väyrynen jää parlamentin ulkopuolelle, tarkoittaa tämä, että kuningas tulee hakemaan eduskuntaan Lapista, eikä taas epäonnistuneesti Uudeltamaalta? 

Kokoomuksen listalla on kemijärveläinen Arto Ojala. Hän sai eduskuntavaaleissa vain reilut 500 ääntä, eli ei ole mikään erityinen äänimagneetti. Jään pohtimaan, miksi kokoomus suo hänelle eurovaalien näkyvyyden eikä esimerkiksi kansanedustaja Heikki Autolle? 

Myös SDP on jättänyt lappilaisehdokkaat kotiin: täydeltä listalta ei ehdokkaita Lapista löydy. Jotain yhteistä siis demareilla ja persuilla. Jälleen mielenkiintoinen asetelma eduskuntavaaleja ajatellen. 

Kristiina Ilmarinen on puolestaan kotoisin Helsingistä. 


 

Siinäpäs ne lappilaiset ehdokkaat olivat, 10 kaiken kaikkiaan. Muistutan vielä lopuksi, että osoitteen ei pitäisi olla merkittävä syy valita omaa ehdokasta. Huomioimisen arvoista on puolueiden painotukset ja mahdollisuus nostaa alueen erityiskysymyksiä huomioon. 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat