Uskonnonopetus ei riitä
Kun Katainen otti sixpackinsa kanssa hallitusvastuun harteilleen, oli selvää, että arvopohjaisista päätöksistä tulee syntymään hallituksen sisäistä kränää. Nyt erimielisyyttä aiheuttaa uskonnonopetuksen kohtalo uudessa opetussuunnitelmassa. Kristilliset ovat käyneet taistoon uskontotuntien puolesta, vedoten hallituksen linjaukseen arvokasvatuksen lisäämisestä.
Minun mielestäni uskonnonopetus ei riitä. Tunnustuksellinen opetus, joka jakaa niin kristityt, muslimit kuin ateistitkin (tai uskontokuntaan kuulumattomat) eri luokkiin ja ryhmiin on vanhanaikaista ja riittämätöntä. Se uskonnonopetus, mitä luterilaiset saavat peruskoulun yläluokilla ja lukioissa on mielestäni kiitettävän puolueetonta ja tieteellispainotteista, mutta kaikkien uskontojen opetus ei ole aina yhtä avarakatseista. Suomessa tulisikin mielestäni siirtyä malliin, jossa kaikille oppilaille opetetaan yhteistä uskontotiedettä ja elämänkatselmusoppia, jossa käsiteltäisiin sekä maailmanuskontoja että muita maailmankatselmuksia. Tällöin takaisimme sen, että kaikki oppilaat saavat tasapuolista, tieteellistä ja ei-vakaumuksellista tietoa eri uskonnoista ja näkemyksistä. Tällainen malli varmistaisi myös sen, että jokainen ei-luterilainen oppisi luterilaisuuden perusajatukset; kuten myös jokainen luterilainen oppii jo nykyisin muun muassa islamin perusopit. Kaikille yhteinen oppitunti synnyttäisi aitoa dialogia eri vakaumusten välille, kun samassa luokassa istuisivat sekä agnostikot että lestadiolaiset.
Monille nykyiset, tunnustukselliset uskonnontunnit ovat tärkeä osa omaa hengellisyyttä ja oman vakaumuksen pohdiskelua, mutta mielestäni koulujen tehtävä ei ole tarjota hengellisyyttä vaan tietoa ja taitoa. On uskontokunnan oma vastuu hoitaa hengellinen anti nuorelle. Oppi omasta uskosta on kuitenkin tärkeää ja se on osoittautunut tehokkaaksi tavaksi myös tarkastella muita uskontoja, joten en siis lähtisi kieltämään nykyisenkaltaista uskonnonopetusta. Yhteisten tuntien lisäksi koulut voisivat tarjota valinnaisaineina myös nykyisiä, tunnustuksellisia oppitunteja. Tietysti näidenkin kohdalla olisi hyvä tarkastella, että ne ovat tasapuolisia ja kouluun soveltuvia.
Arvokasvatuksen lisäämisessä mielestäni pointti ei ole siis siinä, että montako tuntia oppilas laitetaan kuulemaan saarnaa. Tärkeämpää on se, millaista opetusta oppitunnilla oikein saadaan.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Ajatuksena hyvinkin varteenotettava, mutta " Tunnustuksellinen opetus, joka jakaa niin kristityt, muslimit kuin ateistitkin (tai uskontokuntaan kuulumattomat) eri luokkiin ja ryhmiin on vanhanaikaista ja riittämätöntä".
Mitäpä luulet, sallisiko muslimi vanhemmat lastensa olla tunnilla jolla kerrotaan "väärästä uskosta" ? Hieman varauksella tuohon suhtaudun. Ja siinähän kävisi niin, että uskontoon vedoten tunneilla istuisivat vuoroin kristityt, muslimit, ateistit,....
"Ongelmana" lienevät siis itse uskonnot kun ne niin selvästi eroavat toisistaan? Tosin olen arvellut, että eri uskontojenkin tunteminen olisi yleissivistystä. Jos sitten jonkin uskonnon kannattajat eivät halua omaksua yleissivistystä, niin se kai on heidän häpeänsä?
Jos joku ei halua itseään sivistää niin se on hänen oma häpeänsä. Jos joku haluaa kasvattaa/aivopestä lapsensa umpimieliseksi, kriittiseen ajatteluun kykenemättömäksi mullikaksi niin se taas on usein koko yhteiskunnan ongelma.
Elämänkatsomusopin tulisi olla vakaumuksetonta, faktoihin ja filosofiaan pohjautuvaa erilaisten uskomusten ja aatteiden analysointia; Tällöin siitä ei myöskään vakaumuksellisista syistä tule voida kieltäytyä.
Eli tästä tulisi taas yksi hyvä kokeilu, joka ei toiminut. Kallista ! Kallista olisi myös jokaiselle omat uskonnon tunnitkin.
Kiitos Miikka. Hyviä ajatuksia, joissa vastuu mukana.
Ehkä saan paljastaa, että lukion 2. luokalla aivan tavallisella uskonnon/kirkkohistorian tunnilla minulle lankesi arpa pitää esitelmä Islamista koko luokalle (muille lankesi muita arpoja). Säästin sen:)
Usein unohtuu se, että kouluopetus on voinut ennenkin olla avarakatseista ja sitä sen tulisi edelleen olla. Nuori ihminen tarvitsee kunnon haasteita, jotta oppiminen ja kasvaminen maistuisi mielekkäältä ja tarkoitukselliselta. Sitä samaa tarvitsevat vanhemmatkin!
Eettis-uskonnollinen pohdinta on tärkeämpää ja kantavampaa kuin luullaankaan. Siksi sen tulisi kuulua osaksi länsimaista sivistystämme. Näkökulmina tieteellinen, taiteellinen ja uskonnollinen ovat kukin eri tavoin meille merkityksellisiä: totuus, kauneus ja hyvyys kuuluvat inhimillisen "tietokäsityksen" kivijalkaan.
Eräs meidän erehdyksistämme on ollut se, että pyrimme korvaamaan tieteellä taiteen ja eettis-ideologis-uskonnollisen pohdinnan, jota kautta ihminen myös maailmaa katsoo ja mieltää.
Toiminta, tekeminen taito (=sivistys) vaatii aina ihmisen koko persoonan, siis emootiot, etiikan, tiedon, estetiikan ja taidollisen valmiuden.
P.S.
Tuoreen kyselyn (2012) perusteella 10% tulevista luokanopettajista olisi valmis poistamaan/vähentämään koulusta uskonnon opetusta.
Erään väitöskirjan mukaan (2002) taas 1/3 opettajakandidaateista (3. vuosikurssi) EI haluaisi opettaa musiikkia ja puolet kaikista toivoi, että joku MUU hoitaisi musiikkitunnit.
"Syvällisten kysymysten yhteisen ajattelemisen ja pohtimisen tarpeesta on viime vuosina tullut paljon merkkejä, mutta pohtimisen areenoita on vähän." (Jaana Venkula, Sivistyksen voima - onko sitä?, 1990)
Nyt päättäjiltämme odotetaan tällaista! Kykenevätkö he siihen?
Kiitos keskustelun avauksesta.
"Haluaisitko tarkentaa, miten tästä tulisi sen kalliimpaa kuin mitä nykyjärjestelmä on? Ja miksi se kaatuisi siihen, että muutama potentiaalinen ääri-ihminen alkaisi vikisemään demokraattisen valtion maksuttomasta, tieteellisestä opetuksesta? :)"
yritin tuossa aijemmin kertoa. Tuskin itse järjestelmän hinnassa paljon eroa olisi, mutta sen pystyyn rakentaminen ja purkaminen maksaisi, kun huomataan, ettei se toiminutkaan. Muutamako se vain alkaisi vikisemään ? Jo tänään koko KD vikisee palstoilla moista uudistusta vastaan. Ihan olen kanssasi samaamieltä , että nykyinen tapa on tiensäpäässä ja tuo yhteinen paketti ois hyvä, mutta se ei vaan toimisi, tehtäisiin turhaa työtä. Ehkäpä joku muunlainen (maailmankatsomusoppi), kuin uskonnollinen toimisi?
Ongelma on siinä, etteivät tuollaista oppiainetta vapaa-ajattelijat huoli, koska se lisäisi heidän lastensa uskonnonopetusta. He haluaisivat etteivät heidän, mutta eivät kenenkään muunkaan lapset opiskele uskontoa koulussa.
Lisäksi oli vielä omituinen Supo-episodi, josta voimme päätellä, että Supo haluaa pitää kynsin hampain kiinni koulun uskonnonopetuksesta. http://ohohupsis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/91219-su...
Käytännössä uskonnonopetuksen uudistus taitaakin tyssätä siihen, etteivät vapaa-ajattelijat halua sitä ollenkaan kouluihin ja uudistaa, vaan kokonaan kouluista pois.
Nythän hallitus on vain vähentämässä tunteja, ei muuttamassa 2003 uudistettua sisältöä. http://www.suol.fi/index.php?option=com_content&vi...
Miksi eve vouhotat joka paikassa näistä vapaa-ajattelijoista?
He edustavat niin pientä ryhmittymää, ettei heidän kantansa ratkaise mitään puoleen eikä toiseen.
Tarkoitan vapaa-ajattelijoilla järjestöjen lisäksi myös muita uskonnonopetuksen vastustajia.
Vaikka heille on järjestetty oma oppiaine, he haluaisivat, etteivät heidän, mutta eivät kenenkään muunkaan lapset, opiskele uskontoa koulussa.
Niin varmaan haluaisivat, mutta varmasti olisivat valmiita hyväksymään kaikille yhteisen uskontotiedon nykytilannetta parempana vaihtoehtona.
Vapaa-ajattelijoiden liitto kuitenkin vastustaa uskontotieto-nimisen oppiaineen tuomista kouluihin. Tämä kanta on vaikuttanut myös muihin uskonnonopetuksen vastustajiin, joka näyttäisi olevan siis kaikille elämänkatsomustiedon kaltainen oppiaine uskonnon tilalle.
Aina kun lakia tältä osin muutetaan, eduskunnan valiokunnissa kuullaan asiantuntijoina niin vapaa-ajattelijoiden järjestöjä kuin eri uskontokuntien edustajiakin. Yhteistä näille kaikille on siis vastustaa uskontotieto-nimistä oppiainetta, joten näillä näkymin se ei tule kysymykseen.
Nytkin hallitus vain harkitsee uskonnon tuntimäärien vähentämistä, eikä ole puuttumassa sisältöön.
Jos Eve vähän tutustuisit Vapaa-Ajattelijoiden ohjelmaan huomaisit että siinä vaaditaan tunnustuksellista uskonnonopetusta pois yhteiskunnan maksamista kouluista ja päiväkodeista, paino sanalla tunnustuksellinen. Siinä ei siis vaadita kaiken uskonnon opetuksen poistoa, historiaa saa käydä läpi. Uskonnothan ovat aina liittyneet ja vaikuttaneet historiaan ja sen kirjoitukseen, joten kyllä sitä saa olla. Eri asia on tietenkin se, että jos uskontojen historiaa yritetään opettaa puolueettomasti niin kaikki uskovaiset, aivan uskonnosta riippumatta, suuttuvat ja käyvät kimppuun, kuka milläkin tavalla. On se uskontojen historia sen verran epämiellyttävää vallan käyttöä ja väärinkäyttöä ettei sitä haluta tuoda julki.
En todellakaan ole nykykoulun asiantuntija mutta kysynpä kuitenkin: "Eikö nykykoulussa opeteta historiaa ja/tai filosofiaa?" Ja jos opetetaan, niin mitä historiasta/historiana opetetaan? Yleiseen maailmanhistoriaan, mitä kaikki opiskelevat - vai eivätkö opiskelekaan - kun kuulunevat myös uskonnot ja niiden vaikutus maailmanmenoon. Minä kävin "muinoin" vanhaa kunnon oppikoulua ja en voi muuta kuin ihmetellä näitä nykynuorten vuodatuksia uskonnonopetuksen kapea-alaisuudesta. Johan näet vanhassa keskikoulussa - vastannee nykyistä yläastetta - opetettiin uskontotunnilla suuria maailmanuskontoja ja lukiossa sitten lisää.
Siis eihän asia minulle mitenkään kuulu, mutta kysyn vaan...
Opetus evankelis-luterilaisille ei ole tunnustuksellista. Uskontotunnilla lapsille opetetaan oman kulttuurinsa ymmärtämistä. Koulussa ei ole uskonnollisia toimituksia, joten se ei ole tunnustuksellista.
Minulle sopisi vallan mainiosti tunnustuksellisuus.
jahvelaiset uskonnonsuuntaukset ovat monoteistisiä pyramidihuijauksia, joita ei välttämättä tarvitseisi lainkaan opettaa. ainakaan tunnustuksellisina.
erään kirjoitelman mukaan kristinusko on monoteismin urbaani- ja islam sen kehitysmaaversio, pääteemoiltaan kuitenkin samaa saharasia:sta liikkeelle lähtenyttä patriarkaalista pullistelua.
Jos ihminen jonakin päivänä lähtisi kauas ulkoavaruuteen ja lähestyisi asutettua planeettaa (mitä pidän erittäin epätoenäköisenä); mitä halusimme ainakin tietää tämän asutetun planeetan asukkaista?
Kyllä tärkeimpiin tietoihin kuuluisi se, että millainen uskonto ja kuva Jumalasta tämän planeetan asukkailla on! Uskonto tällä tuntemattomalla planeetalla kertoisi varsin paljon siitä, miten suhtaudutaan mahdollisiin olentoihin muualta avaruudessa! Kyllä uskonto ja sen sisältö on kaikille älyllisille olento hyvin tärkeä perustekijä!
Nykyinen populaari sci-fi tarjontamme on selvästi rakentamassa meille Maapallon asukkaille hyvin mustan kuvan kaikista muista avaruuden asukkaista, mitä pidän erittäin valitettavana asiana!
Mielestäni ei kannata pitää oletuksena, että muualla päin avaruutta olisi tunnustuksellista uskomista. Se on tietenkin todennäköistä, jos oletamme, että nämä sivilisaatiot ovat kehittyneet suurin piirtein samalla tavalla kuin omamme. Kaikkein todennäköisintä on kuitenkin (populaation laajuudesta riippuen) se, että katsomuksia on runsaasti. Yksi vaikuttava tekijä toisaalta on se, kuinka totalitaristinen hallintojärjestelmä on käytössä. Silloin, kun inkvisitio oli kova sana, ei ateisteja pahemmin ilmoittautunut... Saati protestantteja Stalinin Neuvostoliitossa, luulenma.
Koulun tehtävä on opettaa niitä arvoja, jotka suomalaisuuteen kuuluvat. Ne keitä ei kristillinen arvomaailma kiinnosta haluaisivat ilman muuta luopua sen opetuksesta. Luterilaisuushan on jo aika vesittynyt ja hyvin kaukana uskonpuhdistuksesta, mikä Luterilaisen kirkon on synnyttänyt.
Ei tarvitse uskoa raamatun kertomuksiin, mutta siitä huolimatta raamattu opettaa ihmisiä toimimaan joskus myös epäitsekkäästi ja omien halujen vastaisesti. Avioerot ovat usein itsekkäiden halujen seurausta, kun kuunnellaan mitä seksuaalisuus puhuu, eikä kuunnella sitä minkä turvaksi se on solmittu, tai kuuluisi solmia. Tavallaan ollaan menty takaisin anekauppaan. Nyt ei vaan kyseessä ole mikään rahakirstu, vaan vaaliuurna, mihin yritetään saada jotakin.
Hieno kirjoitus! Periaatteessa olen sitä mieltä, että mitään elämänkatsomusoppia ei tulisi opettamalla oppia, vaan maailmankatsomus aidoimmillaan tulee muodostaa subjektiivisten kokemusten kautta, mutta seuraavan kappaleen sisältämän ajatusmallin allekirjoitan hyvillä mielin:
"Suomessa tulisikin mielestäni siirtyä malliin, jossa kaikille oppilaille opetetaan yhteistä uskontotiedettä ja elämänkatselmusoppia, jossa käsiteltäisiin sekä maailmanuskontoja että muita maailmankatselmuksia. Tällöin takaisimme sen, että kaikki oppilaat saavat tasapuolista, tieteellistä ja ei-vakaumuksellista tietoa eri uskonnoista ja näkemyksistä."
Avain sanoja ovat tasapuolisuus ja ei-vakaumuksellisuus. Mikäli haluaa kiihkoilla, tunnustaa vakaumuksellisesti tai suorittaa rituaalejansa, ei koulu ole oikea paikka - uskonnollisen yhdyskunnan toimipiste (kirkko/synagoga/moskeija/seurakuntatalo/valtakunnansali) sitä vastoin on.
Uskonnonopetusta ja maailmankatsomusoppia pitäisi lisätä siltä kannalta, että nähtäisiin kriittisesti eri uskontokuntien eroavaisuudet ihmisyyden kannalta. On turhaa hehkuttaa jotain lutherilaisuutta suhteessa muihin uskontoihin; se on yhtä väärää tai oikeaa miltä kulmalta sitä katsookin.
Ihmisen sisään on rakennettu moraalikoodi, jota hämärtää uskontojen tuomat vääristävät silmälasit, jota vallanpitäjät käyttävät häikailemättömästi hyväkseen. Siksi sotia käydään ja uskonsodat jatkuvat edelleen kiihtyvällä tahdilla. Pitää mielestäni rakentaa siltoja laajalla oppineisuudella eri uskontokuntien välille, koska uskontoja ei ihminen pysty ikinä lopettamaan. Yhtä tärkeää on metsäheimojen jumalien palvonta kuin korkeakristillinen epäjumalien, pappien ja paavien palvonta.
Elämänkatsomustieto on ollut valinnaisena jo pidemmän aikaa ja se edustaa pitkälti juuri sellaista opetusta, jota blogisti ilmeisesti haluaisi enemmän.
Wikipedia mainitsee perusopetuksen teemoiksi seuraavat:
- Ihmissuhteet ja moraalinen kasvu
- Itsetuntemus ja kulttuuri-identiteetti
- Yhteisö ja ihmisoikeudet
- Ihminen ja maailma
- Kansalaisuus ja hyvä yhteiskunta
- Katsomusten maailma
- Kulttuuri
- Etiikka ja hyvä elämä
- Tulevaisuus
Itse vietin ET:ssä yhdeksästä vuodesta kahdeksan ensimmäistä ja viimeisellä luokalla kävin tutkimassa uskonnonopetusta. Olihan se uskonto täysin eri maailmasta, enkä missään tapauksessa voisi suositella sitä kenellekään, joka haluaa oppia jotakin ympäröivästä maailmasta ja kyseenalaistaa asioita.
Ainoa looginen vaihtoehto olisi asettaa uskonnonopetus valinnaiseksi ja ET pääasialliseksi oppiaineeksi, mutta se lienee liikaa toivottu vielä tässä maailman ajassa.
Puhuuko joku muu uskonto (kun Kristinusko) siitä, että maailmakaikkeudessa on lukuisia asutettuja planeettaa?
Evankeliumi Johanneksen mukaan 14
1. "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun.
2. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa?
http://www.credo.fi/raamattu/1933/Joh.14.html
Other Translations of John 14:2
In my Fathers house are many mansions; if it were not so, I would haue told you: I goe to prepare a place for you.
- King James Version (1611) - Compare to scan of original John chapter 14
http://www.kingjamesbibleonline.org/JOhn-14-2/
Urantia-teksti (341.7) 30:4.17 Sometimes all training worlds of mortal residence are called universe “mansions,” and it was to such spheres that Jesus alluded when he said: “In my Father’s house are many mansions.”
Taru sormusten herrasta (kirja), Star Wars (elokuvat), Nibelungin sormus (ooppera) ja jopa Harry Potter-sarja käsittelevät kukin omalla tavallaan "voiman" olemusta sekä hyvän ja pahan luonnetta meissä ihmisissä.
Jos niitä vertaa vaikkapa raamatun (tms.) ydinsanomaan ja kertomuksiin / vertauksiin, voi havaita, että ihmisen ikuiset ulkoiset ja sisäiset ongelmat ovat askarruttaneet meitä. Ei siis ole lainkaan keinotekoista käsitellä näitä kysymyksiä tieteen, taiteen ja uskon kautta - mahdollisimman syvällisesti.
Nykyään sitä sanotaan "läpäisyperiaatteeksi" ihmistieteiden hyllyvässä mailmassa:)
Uskonnot ovat satuolennolle ulkoistettua manipulointia ! Tämä on selvää tietoa, mikä maistuu minulle. Uskontoja kuitenkin tarvitaan semmoisten aisoissa pitämiseksi, joiden KORVIEN VÄLI ON TYHJÄ !
Miksei lakkauteta uskonnonopetusta? Annettaisiin uskontokuntien hoitaa se itse ja valtio voisi pitää huolen omista asioistaan. Maailmankatsomuksien ja tämmöisten käsittelyyn filosofia, uskontotietoa voisi opettaa kulttuurimantsassa jne.
Jos uskonnonopetusta ruvetaan Suomessa sorkkimaan, se on yksi lisänaula Kataisen hallituksen arkkuun. Tänä aamuna televisiossa esitetty vaatimus "uudenlaisesta uskonnnopetuksesta" oli perusteiltaan todella "modernin tieteellinen". Korjatkaa jos olen väärässä, mutta "uudistusvaatimus" perustui YLE:n "haastatteluun", jossa otanta oli jotain alle 20 luokanopettajaksi pyrkivää. Näistä "enemmistö" esitti moisen uudistusvaatimuksen. Opetusministeri oli heti leikissä mukana.
Eikö nyt sentään Ylellä ja ministeriöllä pitäisi olla joku tolkku "tutkimuksista" puhuttaessa?
Sama kun menisi peruskouluun meneviltä kysymään mitä haluatte koulussa opetettavan ja opetusministeriö "uudistaa" koulun tältä pohjalta. Näinhän toimittiin luotaessa Suomeen peruskoulu. Jäljet näkyvät jo kolmannessa polvessa. Syrjäytyneet tappajat nousevat noista pesistä.
Ihan mielenkiintoinen kirjoitus. Uskonnonkin osalta kirjoitin tänään tuntijakoa ruotivaan blogikirjoitukseeni asiaa, mutta minusta nykymuotoinen uskonnonopetus ei oikein sovi nykymaailmaan ja peruskoulun olemukseen. Aine pitäisi osin korvata kulttuuriopetuksella ja osa siitä pitäisi tunteineen päivineen siirtää muihin aineisiin, kuten erityisesti historiaan mutta myös pienissä määrin yhteiskuntaoppiin, musiikkiin ja kuvaamataiteeseen.
Suurimpana ongelmana nykyisessä järjestelmässä ei niinkään ole se, etteikö se mahdollistaisi erilaisten näkemysten ja keskustelujen esilletuontia (itsellä näistä on taustalla hyvää kokemusta lukioajalta) vaan se, että uskonnonopettajina on myös niitä vanhoja tätejä jotka heti aloittavat opetuksensa sillä että jos et usko Jumalaan niin A) olet paha ihminen ja B) joudut ikuiseen kadotukseen, kiirastuliin, helvettiin ja mitä nyt näitä oli. Eikä peruskoulun ensimmäisinä vuosina pidä tarjota tunteja siihen, että oppilaita ihan suoraan sanoen aivopestään.
Kuuluuko myös islamin opetus koulun sijaan nykyaikaisesti koraanikouluihin, joita Suomessa ei vielä juurikaan ole, mutta joihin se väistämättä siirtyisi?
En tunne länsimaisten koraanikoulujen opetusperiaatteita, joten paha sanoa. Mutta löytyyhän noita pyhäkouluja (toki pääasiassa lastenleikeiksi naamioituina) myös kristillisilta tahoilta, mitkä eivät mitenkään ole sidoksissa peruskoulujärjestelmään.
Tunnustuksellinen uskonnonopetus ei silti mielestäni kuulu koululuokkiin, ellei sitten valinnaisaineiden muodossa sitä aleta esimerkiksi 8. luokasta lähtien tarjoamaan.
Sen voin kertoa, ettei ole olemassa mitään länsimaista koraanikoulua. Koraanikoulut toimivat kaikkialla samoin periaattein, mikä sai Suponkin sekaantumaan uskonnonopetuksen laatuun, jottei koraanikoulua vahingossakaan Tampereelle perustettaisi. http://ohohupsis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/91219-su...
"Kaikille yhteinen oppitunti synnyttäisi aitoa dialogia eri vakaumusten välille, kun samassa luokassa istuisivat sekä agnostikot että lestadiolaiset."
Olen aivan samaa mieltä. Lasten erottelu eri opetusryhmiin vanhempien uskonnon mukaan on jo lähtökohtaisesti raja-aitoja pystyttävää ja 'me vs. muut' -vastakkainasettelua lietsovaa, olipa opetuksen sisältö mitä tahansa.
Jo se, että joku uskonto nimetään "omaksi" uskonnoksi, tekee opetuksesta tunnustuksellista, vaikka kuinka yritettäisiin opettaa tasapuolisesti myös muista uskonnoista. Siinähän oletetaan implisiittisesti, että oppilas jo tunnustaa jotakin uskontoa tai viimeistään opetuksen aikana omaksuu sen.
Eihän historiaa ja yhteiskuntaoppiakaan opeteta erikseen porvareiden, sosialistien jne. lapsille eikä myöskään eri maahanmuuttajaryhmille "omaa historiaa". Itsekukin voi miettiä, millaista olisi jos esim. kokoomuslainen opettaja opettaisi kokoomuslaisten lapsille "oman" ja muiden puolueiden puolueohjelmaa.
Kannatan siis nykymuotoisen, uskontoneutraalin elämänkatsomustiedon/etiikan opetusta kaikille yhteisesti uskonnosta riippumatta ja uskontojen historian sisällyttämistä jossakin määrin historian oppimäärään.
Sen sijaan yhteinen "uskontotieto", jossa käsiteltäisiin tarkemmin eri uskontojen oppisisältöjä, olisi ehkä käytännössä vaikea toteuttaa niin, että minkään uskontokunnan jäsenet eivät kokisi tulevansa syrjityksi. Ruotsissa tehdyistä virheistä pitäisi ottaa opiksi. Ainakaan sellaista ainetta ei pitäisi opettaa ihan pienille lapsille ollenkaan, vaan vasta yläkoululaisille.
Hyvä, asiallinen ja napakka kirjoitus. Kiitos siitä. Etenkin sen jälkeen, kun olin jutustellut muutaman vihreän aktiivin kanssa somessa ja saanut kuulla, että uskontoja ei tarvitsisi opettaa lainkaan ("uskonnoista on saatava tietoa, muttei koulussa").
Tosin tietääkseni uskonnonopetus on Suomessa nykyäänkin tunnustuksetonta. Mutta käytännön tasolla ainakaan näin ei aina ole.
Kirjoitin itsekin mutta monisanaisemmin ja epäjohdonmukaisemmin samaisesta aiheesta. http://hamalainenville.puheenvuoro.uusisuomi.fi/10...
Miltä tuntuu tämmöinen näkemys :
Uskonnot ovat satuolennolle ulkoistettua manipulointia !
Ilmankos maailma on sekaisin, kun 98 prosenttia sen asukkaista on satuolentojen vallassa. http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011011112986133_...
Joku on saattanut tästä jo kommentoida, mutta en jaksa lukea kaikkia kommentteja läpi.
Olen lähtökohtaisesti samaa mieltä kanssasi, mutta jotta jatkossa argumenttisi olisivat paremmat niin huomioi, että uskonnon opetus ei ole ollut tunnustuksellista sitten vuoden 2003. Eli tunneilla opetetaan aina kyseisen uskonnon sisältöjä ja rituaaleja, mutta ketään ei voi vaatia tunnustamaan kyseistä uskoa. Lähtökohta on siis tietopohjainen. Koulun kirkossa käynnikään eivät kuulu uskonnon opetukseen. Se on opetuksen järjestäjän (=kunnan/koulun) oma valinta. Koulun tehtävä on välittää lapselle tietojen ja taitojen lisäksi arvoja ja valmiuksia pohtia niitä kriittisestikin.
Lisäksi mainittakoon, että nykyjärjestelmä on varsin epätasa-arvoinen. Jos jonkun tietyn uskonnon opetukseen ei ole osallistumassa vähintään kolmea henkilöä, uskonnon opetusta ei järjestetä. Tämä tarkoittaa, että tällaisessa tilanteessa kaksi Suomen kansalaista jäävät ilman oikeuksia, joita muille jaetaan!

Kommentoi 53 kommenttia